Vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturvan mukaan opiskelijoiden asuntoryntäys alkaa joka vuosi opiskelupaikkojen varmistuttua. Välittäjän ensimmäinen ohje opiskelijalle onkin asunnonhaun aloittaminen heti, kun opiskelupaikka on varmistunut. Syytä on myös toimia nopeasti.
Asuntoja kannattaa katsoa ja vertailla useilta eri alueelta. Myös muistiinpanojen tekeminen on tärkeää, kun käy katsomassa useita toisiaan muistuttavia asuntoja.
Puutteellisesti täytetty asuntohakemus sivuutetaan helposti kokonaan. Hakemus pitää siis täyttää huolellisesti kaikkien tietojen osalta. Hakemus kannattaa tehdä huolellisesti jo valmiiksi jo ennen asuntonäyttelyä.
Opiskelijan kannattaa arkailematta kertoa vuokranantajalle, miksi juuri hän olisi hyvä vuokralainen. Vuokranantaja on myös kiinnostunut tulevan vuokralaisen mahdollisuuksista selviytyä vuokranmaksusta ja on siksi kiinnostunut hänen työtilanteestaan ja tuloistaan.
Asuntohakemusta jättäessä kannattaa vaihtaa muutama sana asuntoa esittelevän henkilön kanssa, jos tilanne sen luontevasti sallii. Hakija jää paremmin mieleen, jos hän erottuu edukseen ja jättää itsestään hyvän kuvan. Yli-innokkuutta pitää kuitenkin varoa, eikä kohteliaisuutta saa unohtaa.
Vuokraturvan mukaan hyvä vinkki on toimia pukeutumisen suhteen kuin olisi menossa työhaastatteluun. Siistit neutraalit vaatteet ja suihkunraikkaus toimivat paremmin kuin epäsiisti olemus tai likaiset vaatteet.
Jos mahdollista, kannattaa pyytää vanhempia takaajiksi. Tämä herättää luottamusta vuokranantajissa ja tasoittaa kilpailutilannetta päätoimisesti työssäkäyvien kanssa.
Asuntoesittelyssä kannattaa myös olla ajoissa paikalla. Silloin jää aikaa paremmin sekä asunnon katsomiseen että asuntohakemuksen viimeistelyyn.
Lopuksi Vuokraturva ehdottaa kimppa-asumista, jos yksiöt tuntuvat liian kalliilta tai hankalilta saada. Isompien hieman huonokuntoisten asuntojen vuokranantajilla on Vuokraturvan mukaan tällä hetkellä usein vaikeuksia löytää vuokralaisia, ja se on lisännyt heidän myötämielisyyttään kimppa-asumista kohtaan.