Kokoomuksen kansanedustajat Janne Heikkinen, Matias Marttinen ja Heikki Vestman katsovat, että jokaisella on oltava mahdollisuus vaikuttaa omaan tulotasoonsa työtä tekemällä.
– Opintotuen tulorajojen nostaminen olisi keino opiskelijoiden elintason nostamiseksi ja siten myös arjen helpottamiseksi. Opiskelijoilla tulisi nykyistä paremmin olla mahdollisuus tehdä pienimuotoista ansiotyötä tai harjoittaa yritystoimintaa, ilman jatkuvaa pelkoa tukien menettämisestä, edustajat sanovat tiedotteessa.
Viimeksi opintotuen tulorajoja nostettiin vuonna 2008. Esimerkiksi yhdeksältä kuukaudelta opintotukea nostavan vuosituloraja on tällä hetkellä 11 850 euroa. Vuosituloraja lasketaan siten, että tuloja voi olla 667 euroa jokaista tukikuukautta kohti ja 1 990 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohti.
Mikäli tuloraja ylittyy yli 222 eurolla, Kela perii liikaa maksetun opintotuen takaisin. Tänä vuonna Kela on perinyt opintotukea takaisin yli 40 000 opiskelijalta tulorajojen ylittymisen vuoksi.
Kansanedustajien mukaan hyvä yhteiskunta kannustaa ahkeruuteen.
– Lainsäädäntömme on opintotuen tulorajojen osalta auttamatta jäljessä. Lisätienestien hankkimisesta ei tulisi rangaista, vaan siihen tulisi kannustaa jokaista – myös opiskelijaa, edustajat sanovat.
Kokoomuksen kansanedustajat korostavat myös sitä, että työnteko tarjoaa opiskelijalle toimeentulon lisäksi arvokasta työkokemusta. Työkokemus opintojen ajalta voi myös helpottaa työllistymistä valmistumisen jälkeen.
– Parhaimmillaan työskentely tarjoaa myös hyvää vastapainoa opinnoille sekä mahdollisuuden verkostoitumiselle ja sosiaalisille suhteille, edustajat sanovat.
Edustajat viittaavat opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamaan ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen tekemään selvitykseen, jonka mukaan opintotuen tulorajoja voisi nostaa huomattavasti.
– Selvityksessä esitettyjen arvioiden mukaan opiskelijoiden keskimääräiset tulot kasvaisivat vuodessa noin 600 eurolla. Vaikutus julkiseen talouteen olisi myös positiivinen, sillä opintotukilain kehittäminen ahkeruutta suosivaan suuntaan lisäisi julkiyhteisöjen tuloja noin kuudella miljoonalla eurolla, edustajat sanovat.