Yhä useampi sai opintotukea ulkomailla suoritettavaan tutkintoon mutta huomattavasti entistä harvempi vaihto-opiskeluun, käy ilmi Kelan tuoreesta opintoetuustilastosta.
Lukuvuoden 2015–2016 aikana 126 100 opiskelijaa nosti valtion takaamaa opintolainaa. Lainaa nostaneita oli 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Lukuvuoden lopussa opintovelallisia oli kaikkiaan noin 354 700 ja heillä oli opintolainaa keskimäärin 6 187 euroa.
Opintolainojen pääoma oli heinäkuun lopussa 2,2 miljardia euroa.
Opintolainavähennyksen saajien määrä on yhä kasvussa. Viime vuonna peräti 9 972 opiskelijalle myönnettiin verotuksessa oikeus opintolainavähennykseen, mikä oli lähes kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Lukuvuonna 2015–2016 määräaikaisesti ulkomailla opiskelevia opintotuen saajia oli 5 728, mikä oli lähes neljänneksen aiempaa vähemmän. Ulkomaiseen opiskelijavaihtoon osallistuville opintotukea maksettiin useimmiten Saksaan ja Espanjaan.
Ulkomailla koko tutkinnon suorittavia opintotuen saajia oli 8 384, mikä oli 11 prosenttia edellislukuvuotta enemmän. Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Virossa opiskeli yhteensä yli 60 prosenttia ulkomailla tutkintoa suorittavista opintotuen saajista. Suosiotaan ovat kuitenkin kasvattaneet huomattavasti myös muun muassa Alankomaat, Norja, Tanska ja Romania.
Ulkomaalaisten opintotuen saajien määrä kasvoi edellisvuodesta kolme prosenttia yhteensä 7 916 opiskelijaan.
Opintotuen saajia aiempaa vähemmän
Opintotukea sai lukuvuonna 2015–2016 kaikkiaan lähes 286 300 opiskelijaa, mikä oli puolisen prosenttia vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Opintorahaa maksettiin 281 500:lle ja asumislisää 191 600 opiskelijalle. Opintolainan valtiontakaus oli lukuvuoden aikana voimassa 205 900 henkilöllä.
Vuonna 2015 opintorahaa ja asumislisää maksettiin kotimaassa opiskeleville korkeakouluopiskelijoille lähes 534 miljoonaa euroa ja toisen asteen opiskelijoille runsaat 211 miljoonaa euroa.
Ulkomaisissa oppilaitoksissa tutkintoa suorittaville opiskelijoille maksettiin opintotukea runsaat 32 miljoonaa euroa.
Joulukuussa 2015 keskimääräinen opintotuki oli 669 euroa. Tähän summaan sisältyi opintoraha, asumislisä ja opintolainan valtiontakaus. Edellisen vuoden joulukuuhun verrattuna keskimääräinen opintotuki kasvoi 2 prosenttia.
Suomessa opiskelevilla yliopisto-opiskelijoilla keskimääräinen tuki oli 852 euroa, ammattikorkeakouluopiskelijoilla 838 euroa, ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla 411 euroa ja lukiolaisilla 169 euroa.