Opinto- ja tutkintotiedot kootaan yhteen paikkaan

Hallitus esittää koulutuksen valtakunnallisen tietovarannon perustamista.

Siihen tallennettaisiin perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto- ja tutkintotiedot. Hallitus antoi esityksen uudeksi laiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä torstaina.

Tiedot kootaan yhteen nyt perustettavista ja jo olemassa olevista rekistereistä. Jo olemassa olevat opiskelijavalintarekisteri, ylioppilastutkintorekisteri ja korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto sisällytetään uuteen lakiin pääasiassa sellaisinaan.

Lisäksi perustettaisiin kansallinen opintosuoritus ja tutkintotietojen luovutuspalvelu Koski, joka kokoaa eri tietovarannoissa olevat opintosuoritus- ja tutkintotiedot kaikilta koulutusasteilta yhteen paikkaan.

Palvelusta kansalaiset ja viranomaiset saisivat keskitetysti tarvitsemansa tiedot yhdestä paikasta luotettavasti ja kustannustehokkaasti.

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan Koski-palvelu edistää elinikäistä oppimista tukemalla kansalaisia opintoihin hakeutumisessa, opintojen suorittamisessa, työmarkkinoille sijoittumisessa ja työnhaussa sekä helpottaa opintoihin liittyvien etuuksien hakemista.

Lisäksi se parantaa tietojen käytettävyyttä ja vähentää päällekkäisten tiedonsiirtojen tarvetta.

Tietojen luovutuspalvelu mahdollistaisi myös uusien tietoa hyödyntävien palveluiden syntymisen ja tiedon hyödyntämisen koulutusjärjestelmän kehittämisen ja oppimisanalytiikan tukena.

Koulutuksen järjestäjät toimisivat tietovarannon rekisterinpitäjinä ja Opetushallitus teknisenä ylläpitäjänä. Henkilö antaa itse suostumuksensa tietojen luovuttamiseen palvelun avulla.

Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alussa.

Mainos