Opetusministeri Ylelle: Pakollisen ruotsin opiskelun poistava kokeilu tulossa

Hallitus ei ole haudannut suunnitelmia pakollisen ruotsin opiskelun poistavasta kielikokeilusta, kertoo Yle Uutiset.

Alueellisen kokeilun ajatuksena on, että kouluruotsin voisi korvata jollakin toisella kielellä. Pelkona on ollut, että hallitusohjelmaan kirjatun kielikokeilun valmistelu viivästyy niin pahasti, ettei kokeilua ehditä aloittaa tällä hallituskaudella.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni-Grahn Laasosen (kok.) mukaan kielikokeiluun liittyvät päätökset pitäisi pystyä tekemään kevään aikana. Hän kertoo, että asiasta on keskusteltu hallituksen sisällä ”normaaliin rakentavaan sävyyn”.

Ministeri kertoo, että kokeilun perustuslaillisia edellytyksiä on selvitetty eri ministeriöissä.

– Siihen liittyy monia avoimia kysymyksiä. Yksi tärkeimmistä on varmasti se, miten mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu jatko-opinnoissa. Meillä valtion virkoihin kuitenkin on toisen kotimaisen kielen osaamisen vaatimus, Grahn-Laasonen toteaa Ylelle.

Hänen mukaansa kokeilun toteuttaminen vaatisi myös perusopetuslain muutoksen.

Tavoiteaikataulu on edelleen ensi syksy. Tuolloin on tarkoitus myös toteuttaa toinen hallituksen kielikokeiluista, jossa mahdollistetaan vieraan kielen opiskelu ensimmäisestä luokasta lähtien.

Mainos