Opetusministeri Kiurulta tivataan vastauksia koulutuksen leikkauksista

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto ja Suomen Lukiolaisten Liitto ovat tyytymättömiä opetusministeri Krista Kiurun (sd.) vastaukseen toisen asteen koulutuksen 260 miljoonan leikkauspäätöksistä.

Opiskelijajärjestöt vaativat Krista Kiurulta tarkempia vastauksia siitä, miten koulutusbudjetin leikkaaminen toiselta asteelta 20 prosentilla ei tulisi aiheuttamaan yksiköiden sulkeutumista tai niiden siirtämistä osaksi kasvukeskusten suuria koulutusyksiköitä.

Toisen asteen opiskelijajärjestöt sanovat saaneensa jo useita yhteydenottoja koskien koulutuksen järjestäjien alustavia toimenpiteitä yksiköiden yhdistämiseksi tai sulkemiseksi kokonaan.

Lisäksi opiskelijajärjestöt jakavat Opettajien ammattijärjestö OAJ:n huolen oppilaitosten henkilökunnan merkittävästä vähentämisestä.

– Vaikka koulutuspaikat eivät näillä uudistuksilla nimellisesti vähene, niin tulevat leikkaukset väistämättä näkymään koulutusverkoston supistumisena, SAKKI ja SLL toteavat tiedotteessaan.

Järjestöjen mukaan lähiaikoina eduskunnalle esitettävät toisen asteen rakenteelliset uudistukset sekä uudistuksen yhteydessä tehtävät leikkaukset tulevat pakottamaan yhä useamman 15-16-vuotiaan muuttamaan vieraalle paikkakunnalle koulutuksen perässä.

– Vaadimme, että opetusministeri Kiuru ja hallituskumppanit vastaavat siihen kuinka pakkomuutoista seuraavat opiskelijoiden sosiaaliset ja taloudelliset haasteet tullaan tulevaisuudessa hoitamaan, SAKKI ry:n puheenjohtaja Aleksej Fedotov haastaa.

– Nykyiselläänkään kasvukeskuksilla ei ole mahdollista tarjota kaikille nuorille kohtuuhintaisia asuntoja. Myöskään opintotuen nykyinen taso, vanhempien tulojen tukea vähentävä vaikutus tai ikärajat eivät riitä turvaamaan alaikäisenä muuttamaan joutuvien nuorten toimeentuloa, SLL:n puheenjohtaja Otto Ahoniemi sanoo.

Mainos