Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan ei voi sanoa niin, että kouluihin paluu koronaepidemian aikana olisi riskitöntä. Hallitus on päättänyt, että peruskouluissa palataan lähiopetukseen 14. toukokuuta.
– Jos koulussa ilmenee koronatartunta, tekee kunnan tartuntatautivastaava viranomainen tartuntatautilain nojalla päätöksen kiinteistön sulkemisesta ja altistuneiden asettamisesta karanteeniin. Näin Suomessa toimittiin myös vuoden alussa, ennen kuin poikkeusoloja julistettiin, Li Andersson kirjoittaa Facebookissa.
Anderssonin mukaan kaiken sen tiedon perusteella, mitä viranomaisilla nyt on, riskit koulujen avaamisesta arvioidaan pieniksi, mutta hyödyt suuriksi.
– Koululla on valtavan tärkeä rooli ei vain nuorten oppimiselle vaan laajemmin heidän hyvinvoinnilleen. On myös tärkeää, että pitkän etäopetusjakson jälkeen opettajilla on mahdollisuus tavata oppilaat kasvotusten ja kartoittaa heidän tilannettaan, Andersson perustelee.
Andersson toteaa, että elämme epävarmoja aikoja emmekä tiedä, kuinka pitkään koronavirus tulee mylläämään maailmassa.
– On mahdollista, että se tulee rajoittamaan elämäämme jopa vuosia. Siksi meidän on löydettävä tapoja palata normaalimpaan arkeen samalla kuin teemme kaikkemme epidemian leviämisen estämiseksi ja epäiltyjen tartuntojen testaamiseksi, jäljittämiseksi, eristämiseksi ja hoitamiseksi, Andersson linjasi.
https://www.facebook.com/lindrssn/posts/3226786960689490?__tn__=K-R