Opetushallituksen pääjohtaja kysyy: Nukkuvatko lapset tarpeeksi?

Olli-Pekka Heinonen muistuttaa, että lasten heikentyneen keskittymiskyvyn taustalla voi olla riittämätön yöuni.

Peruskoulua käyvien oppilaiden keskittymiskyky on heikentynyt selvästi. Suurena syyllisenä pidetään lasten ja nuorten runsasta älylaitteiden käyttöä. Näin kertovat Ylen ja opetusalan ammattijärjestö OAJ:n tuoreeseen kyselyyn vastanneet opettajat.

Ranskassa älypuhelinten ja muiden älylaitteiden häiritsevään vaikutukseen on pyritty puuttumaan kieltämällä niiden käyttö kouluissa 3−15-vuotiailta. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä käyttökielto ei olisi Suomessa ratkaisu ongelmaan.

− Ranskan päätös ei ole tästä maailmasta. Koulun tehtävä on ohjata älylaitteiden viisaaseen käyttöön opetuksen apuvälineinä. Oppitunteja häiritsevää käyttöä on voitava rajoittaa, ja siihen kouluilla on jo mahdollisuus, Olli Luukkainen sanoo Verkkouutisille.

Hän muistuttaa, ettei Ranskan malli olisi Suomessa lain mukaan edes mahdollinen. Opetushallitus on linjannut, että matkapuhelinten käyttökielto kouluissa olisi vastoin sananvapautta.

− Ranskassa tärkeä tehtävä jätetään vanhempien vastuulle. Suomessa kaikilla lapsilla ei edes ole älylaitteita, ja koulun tehtävä on tasa-arvoisesti tarjota kaikille mahdollisuus oppia niiden käyttöä, Luukkainen sanoo.

Perusasiat kuntoon

Myös opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosen mielestä kouluilla on nykyisellään riittävät mahdollisuuden puuttua älylaitteiden häiritsevään käyttöön.

Poimintoja videosisällöistämme

− Opettajat ja rehtorit ovat Facebook-ryhmissä jakaneet hienoja esimerkkejä pelisäännöistä, joita kouluissa on älylaitteiden käytölle asetettu. Kyllä nämä asiat on kaikissa kouluissa käyty läpi, Heinonen kertoo.

Hänen mielestään lasten keskittymiskyvyn kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota perusasioihin: terveelliseen ruokaan sekä riittävään uneen ja liikuntaan. Runsas pelaaminen ja älylaitteiden käyttö voi Ylen opettajakyselyn mukaan olla lasten väsymyksen ja näin myös huonon keskittymiskyvyn taustalla.

− Kysymys siitä, nukkuvatko lapset riittävästi, voi olla ihan olennainen. Samoin toimintaympäristömme virikkeitten määrän lisääntyminen. Kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut tässä suhteessa todella paljon, Heinonen sanoo.

− Kaikkien vanhempien, opettajien, rehtoreiden ja päätöksentekijöiden pitäisi miettiä, miten muuttuvaan tilanteeseen vastataan. Mielestäni lähtökohta on, että nämä perusasiat ovat kunnossa, hän lisää.

OAJ:n Luukkaisen mukaan älylaitteet on helppo nostaa syylliseksi lasten huonontuneelle keskittymiskyvylle.

− Ympäristö on täynnä virikkeitä, ja elämänrytmi on muutenkin mennyt nopeasykkeiseksi. Sillä on oma vaikutuksensa siihen, että pidempiaikaiselle keskittymiselle ei ole samanlaisia taitoja kuin ennen. Valmiudet siihen ovat kyllä olemassa, hän sanoo.

Mainos