Opetusalan ammattijärjestö teilaa aloituspaikkojen jaon

Opettajankoulutus saa vain rippeet korkeakoulujen lisäaloituspaikkojen jaossa.

Korkeakoulut saavat 3 000 lisäaloituspaikkaa tänä ja ensi vuonna. Niistä kuitenkin vain 260 kohdennetaan eri opettajankoulutuksiin. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on vaatinut noin 1 600 lisäpaikan saamista ja arvioi pelkän lastentarhanopettajakoulutuksen tarpeen olevan 400 molempina vuosina.

Nyt lastentarhanopettajakoulutukseen kohdennetaan ainoastaan kahdeksan paikkaa molempina vuosina.

– Tämä päätös on linjassa hallituksen tähänastisen politiikan kanssa eli pienimmiltä leikataan taas eniten. Varhaiskasvatus on jäänyt viime aikojen jaossa kaikkein vähimmälle, toteaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Nykyiset lastentarhanopettajien koulutusmäärät riittävät hänen mukaansa vain korvaamaan eläkepoistuman, mutta eivät korjaa jo syntynyttä lastentarhanopettaja- ja erityislastentarhanopettajapulaa.

Erityisopetus saa ensi vuodelle kymmenen lisäpaikkaa. OAJ esitti erityisopettajien koulutuksen lisäämistä molempina vuosina 400 paikalla. Luokanopettajakoulutukseen saadaan kahden vuoden aikana yhteensä 142 lisäpaikkaa.

Lisäysten kohdentamisesta päätettiin korkeakoulujen hakemusten perusteella. OAJ:n tietojen mukaan yliopistot hakivat paikkoja vähemmän kuin ammattikorkeakoulut. Luukkainen korostaa, että yliopistojen tulee kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa ja hakea paikkoja.

– Lastentarhanopettajien työhöntulotutkinto on kandidaattitasoinen. Yliopistoja kuitenkin kiinnostavat tässä taloustilanteessa enemmän maisterit, joiden tutkinnoista ne saavat enemmän rahaa. Mikä on yliopistojen autonomian tila, jos ne eivät täytä tehtäväänsä näin merkittävissä koulutuspoliittisissa ratkaisuissa ja samaan aikaan ne leikkaavat opetusta ja irtisanovat henkilöstöään, Luukkainen kysyy?

Mainos