Kasvatuskeskustelusta tulee uusi ja ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasiallisen käyttäytymiseen. Jälki-istunnon toteuttamistavasta säädetään aiempaa tarkemmin ja muun muassa kirjallisten ja suullisten tehtävien sekä harjoitusten teettäminen tulee mahdolliseksi.
Opettajan ja rehtorin toimivalta tarkastaa oppilaan tavarat koskee esineitä ja aineita, jotka vaarantavat oppilaan oman tai muiden turvallisuuden. Tarkastaminen edellyttää perusteltua ja ilmeistä syytä. Tarkastuksessa täytyy olla läsnä kaksi aikuista, joista toisen oppilas voi valita.
Opettajalle ja rehtorille tulee myös toimivalta ottaa haltuun vaaralliset esineet ja aineet sekä perusopetuksen osalta myös esineet ja aineet, joilla oppilas häiritsee opetusta.
Tarkastamisessa ja esineiden haltuun ottamisessa on opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan noudatettava ”hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyttä mahdollisimman pitkälle”.