Verkkouutiset

Perinteisiä oppimisvälineitä. LEHTIKUVA/MARJA AIRIO

Opettaja KSML:lle: Osa opiskelijoista ei osaa kirjoittaa kahta lausetta oikein

Laura Teriö ottaisi kynät, kumit ja vihot takaisin opetukseen.

Vuoden 2022 äidinkielen opettajaksi valittu Laura Teriö toteaa Keskisuomalaisessa, että tärkeää ei ole äidinkielen virheettömyys kirjoittamisessa.

– Olennaista on, että nuori saa asiansa sanottua, tehdäänpä se kirjallisesti tai suullisesti. Tämä liittyy yleiseen pärjäämiseen elämässä ja yhteiskunnassa.

Hänen mukaansa ihmisten kyky lukea ja ymmärtää lukemistaan on taantunut.

– Keskittymiskyvyn pituus ei riitä. Harry Potter toi lukemisen takaisin muotiin, ja nyt vetoan kirjailijoihin uusien Pottereiden luomiseksi. Itse taisin selvitä hengissä lasteni pikkulapsiajasta juuri lukemalla Pottereita.

Jyväskylän Gradiassa opettavan Teriön mukaan oppilaitoksen opiskelijoiden kielellisissä valmiuksissa on isoja eroja.

– Osa voisi kirjoittaa kirjoja, toisilla kaksi peräkkäistä kieliopillisesti oikein kirjoitettua lausetta on vaikeaa. Vaikeudet laahaavat oppilaan mukana peruskoulusta asti. Niiden korjaaminen toisen asteen muutamilla oppitunneilla olisi kohtuuton vaatimus. Teriö on vakuuttunut, että ongelmaan liittyvät kiinteästi älypuhelimet ja nettiaika.

– Nykyään luetaan vähemmän, tuotetaan tekstiä vähemmän ja tehdään vähemmän käsin. En ole digivastainen, mutta olisin valmis palaamaan opetuksessa 30 vuotta takaisin päin. Jos kumit, lyijykynät ja vihot otetaan takaisin, niin aivotoiminnotkin kehittyvät toisella tavalla, hän sanoo Keskisuomalaiselle.

Uusimmat
MAINOS