OP-Pohjolan Karhinen: Nyt tarvitsemme innostavaa Suomi-henkeä

Talouspolitiikan suunta on OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhisen mukaan ollut oikea, ja nyt tarvitsemme luottamusta ja innostusta.

OP-Pohjolassa uskotaan finanssialan toimintaympäristön olevan vakiintumassa hitaasti vahvistuvan talouskehityksen myötä, vaikka matala korkotaso rasittaa edelleen pankkien korkokatteita ja heikentää vakuutusyhteisöjen sijoitustuottoja.

Talouden kehitykseen liittyvä epävarmuus kuitenkin heikentää finanssialan kasvuodotuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Pitkin syksyä ja talvea perustellusti rakennetun kriisitietoisuuden sijaan tarvitsemme nyt luottamusta ja sellaista innostavaa Suomi-henkeä, jolla talouskehitys saadaan palautettua takaisin raiteilleen, Reijo Karhinen ehdottaa yhtiönsä tulostiedotteessa.

Karhisen mukaa Suomella on paljon vajavaisesti hyödynnettyjä resursseja. Talouspolitiikassa suunta on hänen mielestään viime aikoina ollut oikea, ja tällä tiellä on jatkettava.

Mainos - sisältö jatkuu alla

OP-Pohjolan vuosi alkoi Karhisen mukaan erittäin vahvasti. Ryhmän tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa partani vuodentakaisesta 234 miljoonasta 257 miljoonaan euroon. Tulos oli ryhmän historian toiseksi suurin neljännesvuositulos.

– Pankkitoiminnan tulosparannus oli merkittävä, myös vahinkovakuutuksen ja varallisuudenhoidon tulokset paranivat. Samalla Pohjolan lunastaminen pörssistä on edennyt suunnitelmiemme mukaan, kertoo Karhinen.

Tänä vuonna OP-Pohjola-ryhmä odottaa tuloksensa ennen veroja muodostuvan suuremmaksi kuin viime vuonna.

Mainos