Tieliikenteen onnettomuuspaikoilla sattuu viikoittain läheltä piti -tilanteita, jotka vaarantavat pelastustyöntekijöiden turvallisuuden ja voivat aiheuttaa lisäonnettomuuksia, kerrotaan pelastustoimesta. Ohiajavien kiire ja ihmettely voivat aiheuttaa kaikille vaaran.
Vakuutusyhtiö LähiTapiola kysyi asiantuntijoilta neuvoja turvalliseen toimintaan.
Nelostiellä sattui tammikuussa liikenneonnettomuus, johon Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköt kiiruhtivat paikalle. Tie onnettomuuspaikalla oli liukas ja olosuhde talvinen. Pelastus- ja raivaustöiden ajaksi tielle pysäköitiin suoja-auto, suojaamaan onnettomuuspaikkaa sekä varoittamaan ennalta muuta liikennettä.
Pelastustöiden aikana pelastustoimen ajoneuvoihin törmäsi peräti neljä ohi ajanutta autoa.
– Tästä tilanteesta selvittiin peltivaurioin, mutta läheltä piti -tilanteet tieliikenteen onnettomuuspaikoilla ovat valitettavan yleisiä. Arvioisin, että niitä sattuu Suomessa viikoittain, joskus jopa useita viikossa. Henkilövahingoilta on viime vuosina onneksi vältytty, mutta esimerkiksi törmäyksiä pelastusajoneuvoihin sattuu silloin tällöin ja toisinaan pelastushenkilön päälle on oltu lähellä ajaa, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen palopäällikkö Juha Virolainen.
Virolainen toimii Suomen Palopäällystöliiton tieliikennepelastamisen toimikunnan puheenjohtajana ja työskenteli vielä tammikuisen vaaratilanteen aikaan palomestarina Keski-Uudellamaalla. Hän toivoo tienkäyttäjiltä malttia liikenteeseen kaikkien tähden.
– Yksi yleisimpiä syitä vaaratilanteiden taustalla on kiire. Jos ajonopeus on tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden liian kova, ei yllättäviin tilanteisiin välttämättä ehditä reagoida. Eteen voi tulla kolaripaikan lisäksi esimerkiksi tietyömaa. Myös ajatusten harhailu tai puhelimessa puhuminen voivat viedä liiaksi huomiota liikenneympäristöstä.
Suojaa onnettomuuteen joutuneille
Kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuvat onnettomuuspaikalle, ne pyrkivät ohjaamaan liikennettä, suojaamaan onnettomuuspaikkaa sekä tekemään sen näkyväksi monin tavoin.
Esimerkiksi paloauto pysäköidään noin parinkymmentä metriä ennen onnettomuuspaikkaa ja vielä siitä kauemmaksi, noin 150–200 metriä ennen kolaripaikkaa, sijoitetaan tielle suoja-auto. Liikennettä pyritään hidastamaan, ohjaamaan toiselle kaistalle tai tarvittaessa pysäyttämään hetkeksi kokonaan, riippuen millaista apua tarvitaan.
– Kun huomaa tiellä edessä jotain poikkeavaa, tulee heti hidastaa vauhtia. Äkkijarrutusta kannattaa kuitenkin peräänajojen estämiseksi välttää, ellei sille ole välitöntä tarvetta. Jos ehtii, takaa tulijoita voi varoittaa ennen jarrutusta esimerkiksi väläyttämällä pari kertaa jarruvaloja. Myös hätävilkut voi nykyisen tieliikennelain mukaan laittaa päälle jo liikkuvassa autossa, jos on tarve varoittaa muita välittömästä vaarasta, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.
Riittävät turvavälit ehkäisevät lisäonnettomuuksia. Jos onnettomuuspaikalla jo on viranomaisia auttamassa, on tärkeää, ettei jää itse liikenteen tukkeeksi.
Juha Virolainen kertoo, että kuvaaminen ja sivullisten hidastelu aiheuttavat silloin tällöin vaaratilanteita onnettomuuspaikoilla, mutta vaarallisimpana hän pitää törmäämistä kovassa vauhdissa. Jos ohiajava esimerkiksi törmää kovalla vauhdilla paloautoon, voi hänelle itselleen käydä huonosti. Samalla ajoneuvo voi liikahtaa niin, että se vaarantaa taustalla työskentelevät tai aiemmin kolariin joutuneet.
Kun olet lähestymässä onnettomuuspaikkaa
• Hiljennä vauhtia, pyri säilyttämään turvavälit ja pidä katse edessä olevassa liikenteessä.
• Jos pelastustoimet jo ovat käynnissä, ohita onnettomuuspaikka turvallisesti. Aja poliisin tai pelastushenkilöstön ohjaamaa reittiä.
• Kuuntele radiosta liikennetiedotuksia. Niitä voi seurata myös esimerkiksi Liikennetilanne-palvelusta. Häiriöihin matkalla voi varautua ennalta myös esimerkiksi tarkistamalla tietyöt.
• Älä kuvaa onnettomuuspaikalla. Kuvaaminen ja tapahtumien tarpeeton vilkuilu kasvattaa lisäonnettomuuksien riskiä. Kuvaaminen on myös epäkunnioittavaa onnettomuuden uhreja kohtaan.
• Muista, että poikkeustilanteet vaativat meiltä kaikilta ennakointia ja reagointia liikenteessä. Heti alkuun pelastushenkilöstö ei ehdi ohjaamaan liikennettä. Onnettomuusjälkien purku tai ajoneuvojen hinaus voi myös aiheuttaa yllättäviä tilanteita.
• Jos saavut onnettomuuspaikalle ensimmäisenä, soita hätätilanteessa 112. Pyri auttamaan loukkaantuneita taitojesi ja kykyjesi mukaan – tai hätäkeskuksen avustuksella. Varoita muuta liikennettä esimerkiksi hätävilkuilla tai viemällä varoituskolmio tielle. Muista oma turvallisuutesi!