Onko Vatikaani Isiksen terrorin seuraava kohde?

Eri tiedustelupalveluiden tietojen mukaan Vatikaani saattaa olla Isiksen seuraavan terrori-iskun kohde.

Israelin television mukaan Vatikaani on Isiksen seuraava kohde. Asia oli television ykköskanavan pääuutinen sunnuntai-iltana.

Italian yleisradioyhtiö RAI:n mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossad ja Yhdysvaltain CIA ovat varoittaneet Italian tiedustelupalvelua mahdollisesta iskusta. Mitään konkreettista suunnitelmaa ei kuitenkaan ole tiedossa.

Samankaltaisen tietojen äärellä olivat myös saksalaislehti Bild am Sonntag ja italialaislehti Il Giornale. Niiden mukaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusvirasto NSA:n tiedustelutiedot kertovat, että Rooma on Isikisen yksi mahdollinen kohde. Isis on uhannut hyökkäävänsä Roomaan jo viime syksynä.

NSA:n mukaan neljän hengen terroristiryhmiä on matkalla Eurooppaan pakolaisiksi naamioituneina.

Italian poliisin päällikön Alessandro Pansan mukaan maan viranomaiset ovat ”korkeassa hälytystilassa”. Alueellisille poliisipäälliköille lähettämässään kiertokirjeessä hän toteaa, että Ranskan iskujen seurauksena riskikohteita on arvioitava uudelleen.

Poimintoja videosisällöistämme

Eritoten hän mainitsee Il Giornalen mukaan lehtien toimitukset, kirkot ja uskonnollistaustaiset koulut, joita Italiassa on runsaasti muun muassa katolisen kirkon ylläpitäminä.

Hän kehottaa myös kyseisiä laitoksia ja toimituksia ”passiiviseen varautumiseen”, sikäli kun se on mahdollista. Tällä hän tarkoittaa tiloihin pääsyn tiukempaa valvontaa, metallipaljastinten käyttöä sekä videovalvontaa.

Britannian salaisen palvelun sisäisen turvallisuuden osasto MI5:n mukaan terroristijärjestö al-Qaeda suunnittelee verisiä iskuja Britanniaan ja muihin länsimaihin, kertoi Sky News lauantaina.

MI5:n johtaja Andrew Parkerin mukaan Isis kehottaa yksinäisiä susia iskuihin länsimaissa, ja al-Qaeda pyrkii näyttävämpään iskuun.

– Edessämme on monimutkaisempia ja kunnianhimoisempia suunnitelmia, jotka noudattavat surullisen tunnettuja al-Qaedan lähestymistapoja: saada aikaan suuri määrä uhreja, usein iskemällä joukkoliikenteeseen tai tunnettuihin maamerkkeihin.

– Esimerkiksi tiedämme, että al-Qaedan ydinryhmällä Syyriassa on suunnitelmia aiheuttaa valtavan määrän uhreja vaativia iskuja lännessä, MI5-johtaja sanoo.

Mainos