Ukraina on valtava maa. Pinta-alaltaan se on Euroopan toisiksi suurin valtio. Vielä tärkeämpää on, että sillä on ollut keskeinen rooli maanosamme historian eri vaiheissa. Niin voi nytkin käydä.
Itä-Euroopan mustan mullan alue on ollut kautta aikakausien politiikan, talouden, kaupan ja hengellisen elämän keskus. Siitä on taisteltu läpi historian. Onhan Ukraina ollut satoja vuosia osana esimerkiksi Puolaa ja Liettuaa. Ukrainalle on aina ollut tunnusomaista vahva nationalismi. On syytä muistaa, että 5 miljoonaa ukrainalaista menetti henkensä toisessa maailmansodassa.
Ukraina lähti vuonna 1990 Venäjästä irtautumista ja itsenäisyyttä korostavalle tielleen. Ukrainan itsenäistyminen viimeistään osoitti, ettei Neuvostoliitolla ollut enää tulevaisuutta. Ukrainan kansanäänestyksessä vuonna 1991 hyväksytty itsenäisyysjulistus oli ehkä tärkein ulkoinen Neuvostoliiton hajoamiseen vaikuttanut tekijä.
Me suomalaiset tiedämme Ukrainasta tietysti Hruštševin ja Tšernobylin, nykyisin kenties myös Tymošenkon. Tiedämme, että maa on ollut läpi historian sisäisesti jakautunut siten, että länsiosa on aina korostanut venäläisistä ja kommunismista erillistä asemaansa. Itäosa taas on tukeutunut voimakkaammin Venäjään.
Ukrainaa sitoo Venäjään ennen kaikkea talous. Nytkin noin 80 prosenttia maan viennistä suuntautuu Venäjälle ja vastaavasti koko energiapolitiikka on täysin Putinin taskussa. 45 miljoonaisesta kansasta useat miljoonat ovat ottaneet kantaa jaloillaan ja lähteneet siirtotyöläisiksi eri puolille Eurooppaa. Jossain määrin myös Suomeen.
Oranssivallankumous ja läntinen suunta ottivat vallan noin kymmenen vuotta takaperin. Viitisen vuotta sitten palattiin itäiseen komentoon, minkä seurauksena mm ex-pääministeri Julia Tymošenko istuu tänä päivänä vankilassa. Vallanvaihdokset ovat Ukrainassa aina olleet vaikeita.
Kävin muutama vuosi takaperin Kiovassa, Ukrainan hienossa pääkaupungissa pidetyssä NATO-kokouksessa. Silloin välittyi selvästi Ukrainan vahva tahto NATO- ja EU-jäsenyyteen. Se oli heillä selkeä politiikan ykkösteemana. Tänä päivänä nämä aatokset eivät ole enää käypää valuuttaa. Tiukka paluu Venäjän yhteyteen ja jäsenyys Euraasian Unionissa ovat nyt hallitsevan poliittisen johdon valtaväylä.
Kysytään, onko Ukrainan tie Tshekkoslovakian tie. Tällä tarkoitan meneillään olevaa ja jo lähes sisällissodan olosuhteita muistuttavaa kaaosta. Ukraina on kahtia jakautunut kansakunta, jonka hajoaminen Tshekkoslovakian tavoin voi olla mahdollista, mutta kaikkea muuta kuin toivottavaa.
Ukrainan vakaan tulevaisuuden edellytys on historian, kulttuurin ja maantieteen ymmärtäminen niin EU:ssa kuin Venäjälläkin. Kaikki on luonnollisesti ratkaisevasti ukrainalaisten omissa käsissä. Ulkopuolisilla on kuitenkin hyvin paljon vaikutusta toimintaoptioon, jolla kyetään aikaansaamaan poliittisen dialogin toteutuminen ja väkivallasta pidättäytyvä sovittelu.
Olen itse pitänyt ETYJ:ssä tärkeänä, ettei Ukraina lähtisi tielle, jossa se joutuisi törmäyskurssille ETYJ:ssä itse tekemiensä sitoumusten kanssa. ETYJ:n pitäisi olla valmis tarjoamaan erityislähettilään mahdollista sovittelua. Tätä EU:n ja Venäjän pitäisi yhdessä tukea.
Se että Maidanin aukiolla mielenosoittajien joukossa esiintyy myös häiriköiviä ääriryhmiä, ei saa sekoittaa arvioita siitä, että nyt todella tarvitaan vastuullisia neuvotteluja ja vuorovaikutusta vastuunkantajien kesken. Venäjäkin varmasti tämän ymmärtää ja pyrkii osaltaan estämään kulovalkean leviämisen lähiympäristössään ja äärimmäisen epävakaan tilanteen riistäytymisen käsistä Sotšin kisojen aattona.
Ellei todellista poliittista dialogia synny ukrainalaisten omin neuvoin, pitää muiden yhteisöjen ja järjestöjen olla valmiita tarjoamaan ”hovimestaripalveluja”. Olennaista on, että EU ja Venäjä kykenisivät nopeasti sopimaan tällaisesta mandaatista. ETYJ voi tarjota luontevimman foorumin tällaiselle prosessille.
Ilkka Kanerva on kansanedustaja (kok.) ja Etyjin yleiskokouksen varapresidentti.