Väittelijä Mari Stenlundin mukaan ihmisoikeusteorian ja -lainsäädännön kirjaimellisen tulkinnan mukaan ihmisellä näyttää olevan oikeus jopa omiin harhaluuloihinsa.
Mari Stenlund mukaan ihmisoikeusteoriaa ja -lainsäädäntöä vaivaa kuitenkin sisäinen ristiriitaisuus.
− Ihmisoikeussopimuksissa ja -teoriassa oletetaan, että oikeudet kuuluvat psyykkisesti terveille ihmisille, ja siksi on määritelty, että ihmisen tulee saada pitää omat mielipiteensä ja uskomuksensa ilman, että muut pyrkivät niitä muuttamaan konkreettisin pakkokeinoin esimerkiksi lääkitystä käyttämällä, hän toteaa.
Mari Stenlund huomauttaa, että tällaista oikeutta ei kuitenkaan tunnusteta mielenterveyslainsäädännössä, missä täysi pidättäytyminen pakkohoidosta olisi paikoitellen eettisesti kyseenalaista potilaan laiminlyöntiä.
Stenlund ei kuitenkaan pidä täysin ongelmattomana näkemystä, jonka mukaan pakkohoito on yritys vapauttaa potilas psykoosin vaikutuksesta ja näin palauttaa hänen uskonnon- ja mielipiteenvapautensa.
Ratkaisuksi väittelijä esittää tutkimuksessaan ihmisoikeusteorian kehittämistä suuntaan, jossa uskonnon- ja mielipiteenvapaus voidaan nähdä kaikkien ihmisten, myös psykoottisten henkilöiden, ihmisoikeutena. Tällöin uskonnon- ja mielipiteenvapaus suojaa mahdollisuutta valintoihin, jotka ovat ihmisen oman arvomaailman mukaisia ja jotka turvaavat hänelle ihmisarvoisen elämän.
− Kyseisessä asetelmassa suojelemisen kohteena eivät ole niinkään uskomusten ja mielipiteiden sisällöt tai uskomus- ja ajatusprosessit, vaan ihmisen kyky ja valmiudet uskomusten ja mielipiteiden muodostamiseen, Stenlund sanoo väitöstiedotteessaan.
Lisäksi tämänkaltainen uskonnon- ja mielipiteenvapaus kannustaisi Stenlundin mukaan kehittämään psykiatrista hoitoa potilaan ajattelukykyä, maailmankuvan kehittymistä ja omien arvojen mukaisen elämän mahdollisuuksia tukevaksi.
TM, sosionomi Mari Stenlundin väitöskirja Freedom of delusion – Interdisciplinary views concerning freedom of belief and opinion meet the individual with psychosis tarkastetaan 14. maaliskuuta Helsingin yliopistossa.