Televerkkoyhtiö Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf vastaa Helsingin Sanomille kysymykseen, onko yhtiö kaupan.
Sanomalehti The Wall Street Journal kertoi kesällä, että Yhdysvalloissa hallinnolla olisi suunnitelma, jossa jokin yhdysvaltalainen yhtiö ostaisi pääomasijoittajien kanssa Nokian tai Ericssonin.
Taustalla voi HS:n mukaan olla Yhdysvaltojen pelko, että Nokia ja Ericsson eivät pysty kilpailemaan kiinalaista Huaweita vastaan.
Presidentti Donald Trumpin hallinto on kiivaasti hyökännyt kiinalaisyhtiötä vastaan osana Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasotaa.
Mahdollisiin ostotarjouksiin vastaaminen on yhtiön hallituksen asioita, joten HS kysyy asiaa hallituksen puheenjohtajalta Baldaufilta.
– En kommentoi tätä muuten kuin toteamalla, että hallinto on Yhdysvalloissa vaihtumassa, Baldauf vastaa.
Hän korostaa lisäksi, että Nokia ei millään tavoin ota kantaa poliittisiin kysymyksiin.
– Turvallisuuden ja luotettavuuden merkitys asiakkaille on kasvanut. Laskimme juuri, että olemme saaneet yli 40 prosenttia sellaisista kaupoista, joissa on kytkentä näihin asioihin, hän toteaa.