Historia-alan yrittäjä kirjailija Teemu Keskisarja kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuuden Aarteessa otsikolla Sota-ajan selviytyminen ja nykypäivän nyyhkiminen. Hän toteaa jatkosodan huoltovarmuuden olleen kaikessa epävarmuudessaankin kadehdittava.
– Jos ja kun energia loppui, melkein koko kansa kykeni halkometsässä pakollisiin mottitalkoisiin, Teemu Keskisarja toteaa.
Hän huomauttaa, ettei karsasta sähköä, asfalttia, traktoreita ja harvestereita, mutta ”silti osa osaamisestamme ja pärjäämisestämme on harhaa”.
– Monissa seikoissa yhteiskunta on avuttomampi kuin 80 vuoden takaisena sota-aikana.
– Vai sanoisinko toisin päin: 1930–40-lukujen Suomella oli avuja. En tällä kertaa tarkoita talvisodan henkeä, uhrimieltä ja kohtalokasta yhteenkuuluvuutta.
Keskisarjan mukaan ”talous oli ennen mittaamattomasti köyhempi ja pienempi, mutta myös ketterämpi, jäntevämpi, sitkeämpi, notkeampi ja eloonjäämisvimmaisempi”.
– Maatalous on nykyään liemessä, jos muutama tuhat kausityöntekijää puuttuu. Sota-aikana löytyi tuuraajia sadoille tuhansille maalaissotilaille, koska elinkeinoelämä painottui elintoimintojen ylläpitämiseen, Keskisarja huomauttaa.
– Valkokaulusväki pystyi heinätöihin sukulaistalossa. Työmarkkinat liikekannallepanivat ukkojen, akkojen, lasten ja puolikuntoisten invalidien reservin. Sellaista ei ole olemassa tänään eikä huomenna. Ei ole myöskään pakkokeinoa tai kannustinta, jolla työtön tai hyödytön työllinen (meikäläinen mukaan lukien) ohjautuisi lannan luomiseen.
– Elintarpeiden markkinat toimivat 1940-luvulla olosuhteisiin nähden hyvin. Olosuhteisiin nähden oli suotavaa, että säännöstely, rajahinnat ja korttisysteemi takasivat minimiannokset kaikkein köyhimmille.
Historioitsijan mielestä nykyistä ”hintojen muodostumista ja ketjun linkeille jakautumista, byrokratiaa, moraalipörssiä, tukiaisia ja valkoposkihanhen kaltaisia taivaan merkkejä olisi erittäin vaikea selittää ulkopuoliselle ’järkiolennolle'”.
– Suurin osa suomalaisista osasi vähintään onkia, soutaa ja kokea rysän. Ja mikä nykynäkökulmasta uskomattomampaa: syödä särkeä, lahnaa ja silakkaa. Lapamatoja oli, mutta ei ”ruokarajoitteita” eli eettisiä kouristuksia ja teeskenneltyjä allergioita, hän listaa sota-ajan eroja nykypäivään.
– Yhteiskunta ei edes 1930-luvun lopun hyvinä vuosina hellinyt ”etuisuuksilla”. Paha niin, mutta oli siinä puolensakin. Maalla, kaupungissa ja metsässä ihmiset vastasivat omasta ainutkertaisesta elämästään. Melko harvat taakat painoivat vastasyntynyttä julkista sektoria. Siitä syystä kävi päinsä, että valtion menoista yhtäkkiä 50 prosenttia hujahti sotimiseen.
Nykyinen ”hyvinvointivaltio” tarkoittaa Teemu Keskisarjan mukaan yhteistä ei-kenenkään-laaria, joka täyttyy velkarahasta, satoi tai paistoi.
– Parin sukupolven onnenpotkut ovat muuttuneet ”perusoikeuksiksi”. Niitä ilman ei muka voi suomalainen ihminen elää, vaikka todistetusti on elänyt.