Tämä koskee myös valtiovallan tarjoamia kulttuuriväelle tarkoitettuja edustusretkiä. Erityisesti kirjailijat osaavat luoda matkatovereilleen suoranaisia elämyksiä: kun he irtaantuvat omasta eristäytyneisyydestään, vapaan tarjoilun pariin.
Vuonna 1953 Suomi oli selviytynyt sotakorvauksista ja paistatellut edellisenä kesänä Helsingin olympialaisten loisteessa. Huolellisesti valikoidun kulttuurielämäämme edustaneen joukon tarkoituksena oli tutustua kommunistiseen Kiinaan, tuohon heräävään jättiläiseen. Matkaseurueen kommunistipitoisuus oli huomattava samaten kuin maalaisliittolaisten osuus.
Pääministerillämme Urho Kekkosella oli tuon runsaan puolentoista kuukauden mittaisen vierailun aikana tärkeämpää tekemistä. Siksipä hän järjesti rouva Sylvi Kekkoselle kunnian toimia delegaation johtajana. Matka oli Sylville velvollisuus ja raskas koettelemus. Hän kärsi miltei koko vierailun ajan nivelreumasta, painostavasta helteestä, flunssasta ja kuumeesta.
Toki Urho oli järjestänyt vaimolleen hyvän tuen ja turvan: Pekingissä odotti lähetystössä työskentelevä liittolainen Olavi J. Mattila (yksi suomettuneen Suomen hännystelijöistä) ja matkatovereina UKK:n vannoutunut lääkäri, kultamitalivoimistelija Heikki Savolainen sekä aatteellisesti aina esimerkillinen Kustaa ”Kuttura” Vilkuna. Lääkäri takasi Sylvin terveyden valvonnan, ja muistiinmerkinnöistä päätellen tämä nauttikin sulfaa vähintään tarpeeksi.
Sylvi vihasi esillä oloa
Sitkeästi tasavallan presidentiksi ujuttautuvan Kekkosen aviopuolisona Sylvi nautti pitkin vierailua arvonantoa. Suomi-Kiina-seuran perustajajäsenenä hänen kohtalonaan oli toimia delegaation johtotähtenä, mihin hänellä ei ollut halua eikä luontaisia edellytyksiä. Hänen oli pidettävä juhla- ja kiitospuheita, vastaanotettava lahjoja sekä luovutettava sellaisia isännilleen eri puolilla maata.
Sylvin pitämät puheenvuorot eivät olleet muutamaa minuuttia pidempiä, kun sen sijaan isäntäväki aitoon kommunistiseen puhekulttuuriin pitäytyen venytti tyhjät sanahelinänsä ylipitkiksi. Kirjailijana Sylvillä oli halu ja kyky merkitä muistiin ajatuksiaan niin matkaohjelmasta kuin matkatovereistaankin. Onneksi hänen päiväkirjansa löytyi Orimattilan UKK-arkistosta.
Kiinan nyt koottu matkadokumentti sisältää – paitsi Sylvi Kekkosen matkapäiväkirjan – myös muutamien muiden osanottajien muistiinmerkintöjä. Sylvin kirjaamat huomiot ovat rehellisiä, eivät tarkoitetut julkisuuteen, henkilökohtaisia. Hän ilmaisee selvin sanoin, mitä mieltä kokemastaan oli. Niissä on osaksi myönteistä kuvailua, mutta myös suoria sanoja isäntien lisäksi matkatovereistaan.
Kaksi kirjailijaa…
Retkeläisistä erottuu kaksi kirjailijaa, hovikirjoittaja Matti Kurjensaari ja matkaan hiukan empien lähtenyt maalaispoika Pentti Haanpää. Olavi Paavolainen ei joukkoon liittynyt, vaikka juuri hänen suhteensa olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mitä tämä olisi Mao Zedongin Kiinasta raportoinut, kun oli aikanaan kirjoittanut niin ihailevasti Adolf Hitlerin Saksasta.
Kirjailijakaksikkomme otti matkasta paljon irti. Kurjensaari ahkeroi päiväkirjailijana, Haanpää kielitaidottomana oli ujompi, joka lähti varkain hotellista ympäristöretkille. Isänniltä saadut runsaat matkarahat tekivät mahdolliseksi, että hotelliin tultiin vaivihkaa pullon kanssa. Se oli erehdys, sillä hän ei tiennyt, että kyse oli ns. all-inclusive –matkasta. Kun ryyppy iski päälle, seuraava päivä oltiin hissukseen, eikä päiväkirjaan kertynyt tekstiä. Touhuillaan Haanpää ylsi legendaarisiin suorituksiin saaden nimen ”mister Kanpee”. ”Ganbei” on kiinaa ja tarkoitti ”kuppi kuivaksi”.
Turvallista suomalaisille oli liikkua jopa yksin, vaikkakin mukana kulki päällystakki. Isäntienkin kannalta suomalaiset olivat huolettomia, näillä ja maan kansalaisilla kun ei ollut mahdollisuuksia kommunikoida keskenään. Ivaillakin suomalaiset osasivat, aina Sylviä ja Pentti Haanpäätä myöten:
”Nykyaikaisen terveysliikkeen näyttely oli etupäässä taulukoita ja numeroita. Maaliskuusta vuoden 1952 lokakuuhun oli hävitetty 74.650.000 tonnia vuosisatojen törkyä, roskia ja likaa, viemäreitä oli avattu ja puhdistettu viisi kertaa Jangtsen pituus ja 1.400.000 kaivoa oli perkattu ja kaivettu. 130 miljoonaa rottaa ja 39 miljardia kärpästä oli tapettu.”
Jos Sylvistä ei olisi tullut Kekkonen?
Ei Sylvi Kekkonen kaikkea heille esitettyä uskonut, päiväkirjamerkinnät ilmentävät epäuskoisuutta, tuhahtelevaa hirtehisyyttä. Ehkä Stalinin hetkeä aiemmin kohdannut kuolema antoi rohkeutta uskoa kommunismin pehmentymiseen, ehkä isäntien ”after liberation” -hokeminen liian monta kertaa nauratti. Kotikommunistimme toki suhtautuivat isäntien ylistyslauluihin kuin uskovaiset.
Mukana ollut Kekkosen hovi-ideologi Kustaa Vilkuna puhkesi läksiäispuheessaan imeläksi tavalla, joka Sylviä iljetti. Kiinnostavaa on nyt lukea, että Vilkuna oli saanut CIA:lta pyynnön raportoida Kiinasta. Velivenäläinen oli kuitenkin ovelampi. Suomeen ennen presidentinvaaleja kotiutunut Viktor Vladimirov tiesi, minkälaisia CIA-ohjeita Vilkunan mukana matkalaukussa oli ollut. Yhteistyö kommunistimaiden kesken sujui. Haavoja ei koitunut.
Sylvi Kekkonen ja hänen tähän asti piilossa olleet päiväkirjamerkinnät nostavat hänet rehellisenä huomioitsijana hyödyllisten idioottien yläpuolelle. Entäpä jos hänestä ei olisi tullut UKK:n alistama, pettämä ja peittelemä? Hänestä olisi voinut toisenlaisissa olosuhteissa kehittyä teräväsanainen tekstin tekijä, näkyvä raportoija. Siitä päiväkirjamerkinnät antavat selviä viitteitä. Sallikaamme jossittelu ja kumarrus Sylville.
Timo Soikkanen, Henna Lohento & Pekka Lähteenkorva: Sylvin matkassa, Yksityiset päiväkirjat Kiinasta. Otava 2020.