”On aika antaa eduskunnan päättää tasa-arvoisesta avioliittolaista”

Tasa-arvoista avioliittolakia ajava Tahdon 2013-kampanja odottelee eduskunnan lakivaliokunnan päätöstä kansalaisaloitteesta tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Kansalaisaloite on ollut eduskunnan lakivaliokunnan käsiteltävänä helmikuun lopusta alkaen. Valiokunta ei ole yksimielinen suhtautumisessaan kansalaisaloitteeseen ja joutuu todennäköisesti äänestämään siitä, esittääkö se aloitteen hyväksymistä vai hylkäämistä eduskunnan täysistunnolle.

Tahdon 2013-kampanja sanoo tiedotteessaan, että valiokuntakäsittelyssä on ollut poikkeuksellisen pitkä asiantuntijakuulemisvaihe, joka jatkuu edelleen. Aloitteen kannattajat odottavat jo tietoa siitä, milloin eduskunta pääsee äänestämään aloitteesta.

Tahdon 2013-kampanjan mukaan sen Facebook-sivulla ja Twitterissä aloitteen kannattajien kesken on käyty runsaasti keskustelua siitä, onko lakivaliokunta vain haluton edistämään aloitteen käsittelyä.

Tahdon 2013 kuitenkin tulkitsee laajojen kuulemisten tarkoittavan sitä, että aloite on otettu eduskunnassa vakavasti ja sillä nähdään olevan mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi.

– Eduskunnan istuntokausi näyttäisi venyvän juhannuksen yli heinäkuulle, joten kansanedustajien on mahdollista käsitellä aloite vielä ennen kesätaukoa, arvioi Tahdon 2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen.

Vaikka lakivaliokunta esittäisi eduskunnalle aloitteen hylkäämistä, se ei tarkoita, ettei eduskunta voisi hyväksyä lakimuutosta. Kansalaisaloite tulee eduskunnan suureen saliin joka tapauksessa viimeistään syksyllä.

Asiaa koskeva kansalaisaloite keräsi 166 851 kannatusilmoitusta ja se luovutettiin eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle (sd.) viime joulukuussa.

Toteutuessaan lakimuutos mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien avioliiton sekä mahdollisuuden hakea adoptiota pariskuntana.

Mainos