Omikron on saattanut kiertää jo 1,5 vuotta – näinkö muunnos syntyi?

Professorin mukaan virus on voinut kehittyä Afrikan katvealueilla.
Koronatestauspiste Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä USA:ssa. LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Mario Tama
Koronatestauspiste Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä USA:ssa. LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Mario Tama

Omikron-koronavirusmuunnos on kehittynyt ja kiertänyt katveessa puolitoista vuotta. Toistaiseksi ei tiedetä, mistä muunnos on peräisin, kertoo Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti.

Hänen mukaansa virus on saattanut kehittyä Afrikan katvealueilla, joissa testausta ja sekvensointia ei tehdä yhtä ahkerasti kuin monissa maailman kolkissa.

Vapalahti kertoo muunnoksen levinneen viime aikoina vahvasti Etelä-Afrikassa, ja sitä esiintynee eri puolilla Afrikkaa. Etelä-Afrikassa sekvensoidaan Afrikan mittakaavassa runsaasti.

Muunnos on havaittu ensin Botswanassa ja Etelä-Afrikassa.

– Tämä on voinut kiertää ja kehittyä tosiaan siellä vähän tuntemattomuudessa, Vapalahti sanoi sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n koronatilannekatsauksessa.

Vapalahden mukaan muunnos on voinut kehittyä immuunivajaan potilaan pitkän infektion aikana tai hypätessään ihmisestä eläimeen ja takaisin ihmiseen.

– Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on paljon Hiv-positiivisia.

Mainos