Omaishoitajat vaativat oikeusturvaa ja yhdenvertaista kohtelua

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry vaatii täsmennyksiä hallitusohjelmaan ja pikaisia toimenpiteitä omaishoitajien oikeusturvan vahvistamiseksi ja yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi.

Omaishoitajat muistuttavat, että omaishoidon kehittäminen ja parantaminen tuottavat huomattavia säästöjä kuntien hoitomenoihin. Omaishoitajat vaativat, että uusi omaishoitolaki annetaan eduskunnalle mahdollisimman pian, viimeistään 2016.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Omaishoito olisi Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n mielestä otettava osaksi uutta sote-järjestelmää. Omaishoitajille täytyisi turvata riittävä toimeentulo ja mahdollisuus työssäkäyntiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi palvelusuunnitelmassa olevat palvelut on sisällytettävä osaksi asiakasmaksukattojärjestelmää, ja omaishoidon tuen verotusta pitäisi kohtuullistaa. Liitto muistuttaa, että omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on vain 384,67 euroa, josta peritään vero.

Omaishoitajat ovat kokoontuneet valtakunnallisille neuvottelupäivilleen Jyväskylään.

Mainos