Oma velaton koti ei ole enää jokaisen suomalaisen unelma

Yhä useammat nuoret aikuiset valitsevat asuntosäästämisen ja asuntolainan sijaan vuokralla asumisen helppouden, velattomuuden ja kotiosoitteen vaihtamisen vapauden.

Säästöpankkiryhmän mukaan uutta on sekin, että hyvin toimeentulevat perheet ovat valmiita maksamaan useita tuhansia euroja kuukaudessa hyvällä paikalla sijaitsevasta uudesta vuokra-asunnosta.

– On totta, että vuokra-asuminen on yleistynyt voimakkaasti kaupungeissamme ja etenkin kasvukeskuksissamme. Siinä mielessä olemme keskieurooppalaistuneet. Suurissa kaupungeissa on rakennettu viime vuosien aikana paljon uusia vuokra-asuntoja, ja tullaan jatkossakin rakentamaan. Kaupungistuminen tulee pitämään sekä omistusasuntojen että vuokra-asuntojen kysynnän korkealla tulevaisuudessakin. Se näkyy asuntojen hinnoissa ja vuokrissa, uskoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vaikka asenteissa on tapahtunut muutosta, kaksi kolmesta suomalaisesta asuu omistamassaan asunnossa. Omassa kodissa asuminen koetaan kaikkein turvallisimmaksi asumisen muodoksi. Asuntoon sijoittaminen on mielestäni edelleenkin kaikkein järkevintä ja turvallisinta sijoittamista, hän jatkaa.

Rantasen mukaan nyt olisi erinomainen aika ostaa asunto omaan käyttöön tai vuokrattavaksi sijoitusasunnoksi.

– Asuntojen hintojen kehitys on ollut pitkään positiivista ja vakaata. Korot ovat edelleen poikkeuksellisen alhaalla ja talouden kasvunäkymät valoisammat kuin aikoihin.

– Tietyt asuntorahastot lupaavat jopa 6–8 prosentin vuosituottoa sijoitetulla pääomalle, mutta itse luottaisin enemmän sijoitusasunnosta saatavaan maltillisempaan, 2–3 prosentin vuokratuottoon, hän sanoo.

Rantasen mukaan sekin on uutta, etteivät hyvätuloiset perheelliset kolme–nelikymppiset enää tänä päivänä halua automaattisesti sitoutua 20 vuoden asuntolainaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Monet tietävät perivänsä myöhemmin vanhempiensa omistusasunnot, ja haluavat siksi keskittyä nyt nauttimaan elämästä ilman velkataakkaa ja oman asunnon kunnossapitovelvoitteita. Tämä ryhmä on kokonaan uusi vuokralaisten ryhmä, asuntorahastojen kalliiden uudiskohteiden ydinkohderyhmää, kertoo Rantanen.

– He pystyvät ja ovat valmiita maksamaan kohtuuttomankin korkeita vuokria.

Rantasen mukaan sellaisiakin perheitä on koko ajan enemmän, jotka omistavat sijoitusasunnon kaupungin liepeillä mutta asuvat itse vuokralla keskustassa.

Mainos