Yrityksellä on nyt lupa käyttää OL1 ja OL2 -laitosyksiköitään vuoden 2038 loppuun saakka. Lupa korvaa vanhan, vuonna 1998 annetun käyttöluvan, joka on voimassa tämän vuoden loppuun saakka.
Lisäksi TVO:lle myönnettiin lupa käyttää Olkiluodolla jo toiminnassa olevia käytetyn ydinpolttoaineen ja muun ydinjätteen välivarastoja Olkiluodon laitosyksiköiden toiminnassa syntyvien ydinjätteiden välivarastointiin myös vuoden 2038 loppuun.
Käyttölupa ei kata ydinjätteiden loppusijoituslaitosten käyttöä, joille luvat erillisinä ydinlaitoksina myönnetään erikseen. Valtioneuvosto liitti käyttölupaan kuitenkin laitoksen jätehuoltoon ja käytetyn polttoaineen varastointiin liittyviä ehtoja.
Uutena ehtona on lupa käsitellä ja varastoida voimalaitosalueella myös muualta peräisin olevaa matala- ja keskiaktiivista ydinjätettä tai muuta radioaktiivoista jätettä osana TVO:n liiketoimintaa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan ehto mahdollistaa turvallisen ratkaisun tiettyjen kansallisten jätteiden käsittelyyn ja varastointiin.
Olkiluodon ydinvoimalaitosyksiköt ovat vesihidasteisia ja -jäähdytteisiä kiehutusvesireaktoreita, jotka on kehitetty ruotsalaisen mallin pohjalta. Niiden molempien nettosähköteho on noin 890 megawattia. Laitosyksiköiden kaupallinen sähköntuotanto alkoi vuonna 1979 ja 1982.
OL1 ja OL2 tuottivat viime vuonna 24 prosenttia Suomessa tuotetusta ja 16 prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä. Valtioneuvoston mukaan voimalaitoksen toiminnan jatkuminen on Suomen sähköhuollon turvaamisen kannalta perusteltua.