Öljyn hinta nousi kesäkuussa vuoden ennätykseen

Raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla on noussut, vaikka ylitarjonta on edelleen suurta.

Brent-raakaöljyn hinta nousi kesäkuun puolivälissä vuoden korkeimmalle tasolleen noin 50 dollariin barrelilta. Tammikuun lopulla hinta oli alhaisin 12 vuoteen, noin 28 dollaria barrelilta.

Syitä hinnan nousuun alkuvuoden aikana on Öljy- ja biopolttoaineala ry:n mukaan useita. Markkinoilla on edelleen selkeästi ylitarjontaa raakaöljystä, mutta öljyntuotannon kasvu hidastui toukokuussa ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuotanto-ongelmia on ollut muun muassa Nigeriassa ja Venezuelassa. Kanadassa puolestaan metsäpalot ovat aiheuttaneet vaikeuksia öljyntuotannolle. Lisäksi Yhdysvaltojen raakaöljyvarastot ovat viimeisen kuukauden aikana hieman laskeneet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Öljyntuottajamaiden järjestö Opec ei saanut kesäkuun alussa aikaan sopimusta öljyntuotannon rajoittamisesta. Iran haluaa ennen talouspakotteita hankkimansa markkina-aseman öljyntuottajana takaisin ja vastustaa tuotannon rajoituksia.

Yhdysvaltain energiahallinto EIA ennustaa kesäkuun energiakatsauksessaan Brent-raakaöljylaadun hintakeskiarvon hinnan olevan tänä vuonna 43 dollaria barrelilta ja ensi vuonna 52 dollaria barrelilta. EIA:n mukaan epävarmuus hinta-arvioissa on kuitenkin merkittävä.

Öljytuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat viimeisen kuukauden aikana nousseet lukuun ottamatta bensiinin maailmanmarkkinahintaa, joka on laskenut.

Mainos