Euroopan muuttoliikeviraston (EMN) tuoreen katsauksen mukaan Suomeen myönnettiin 33[nbsp]674 oleskelulupaa vuonna 2017. Lupien määrä laski vuodesta 2016 noin 6[nbsp]000 luvan verran.
Yleisin myöntämisperuste oleskeluluvalle oli perhesyyt. Suhteellisesti suurin kasvu oli työn perusteella myönnettyjen oleskelulupien määrässä. Työperusteisten lupien määrä kasvoi 17 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna.
Lupien määrän lasku oli suurinta kansainvälisen suojan perusteella myönnetyissä oleskeluluvissa. Laskua vuoteen 2016 verrattuna oli jopa 36 prosenttia. Kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan sai 4[nbsp] 534 henkilöä vuonna 2017.
Suomeen vuoden aikana saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä väheni selvästi.
— Viime vuonna tehtyjen turvapaikkahakemusten määrä pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla. Tämä ei kuitenkaan kerro Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden todellista määrää, sillä vuoden 2017 hakemuksista yli kolmannes oli kielteisen päätöksen hakemukseensa saaneiden turvapaikanhakijoiden tekemiä uusintahakemuksia, kertoo EMN-verkoston ylitarkastaja Jutta Saastamoinen EMN:n tiedotteessa.
Katsauksen mukaan Suomen muuttovoitto pysyi edellisvuoden tasolla, sillä myös maastamuutot vähenivät edellisvuodesta. Suomen luonnollinen väestönkasvu pysyi negatiivisena, joten vuonna 2017 Suomen väestönkasvu perustui puhtaasti maahanmuuttoon.