Silvio Berlusconin uskollinen liittolainen, entinen senaattori ja europarlamentaarikko Marcello Dell’Utri sai perjantaina Italian korkeimmalta oikeudelta seitsemän vuoden vankeustuomion yhteistyöstä Sisilian mafian Cosa Nostran kanssa.
Ennen tuomion julistamista Dell’Utri kuitenkin häipyi Libanoniin, mutta Italian viranomaiset ovat esittäneet hänestä luovutuspyynnön. Sanomalehti La Repubblica tavoitti miehen klinikalta Beirutista ja julkaisi hänen haastattelunsa sunnuntaina.
– Minä olen poliittinen vanki, koska perjantaina langetettu tuomio on poliittinen. Tuomio, joka annettiin vain sen takia, että palkkasin Vittorio Manganon tallinhoitajaksi Silvio Berlusconin tilalle Arcoreen. Hän (Mangano) oli minulle todellakin erityinen henkilö, vaikka hänellä olikin rikosrekisteri. Mangano oli ystäväni ja se siitä, Dell’Utri sanoo.
Hän sanoo haastattelussa haluavansa yhteiskuntapalveluun, kuten veropetoksesta tuomittu Silvio Berlusconi, jos hänet luovutetaan Italiaan.
Cosa Nostran linkki pohjoiseen
Jutussa toimineiden syyttäjien ja nyt myös tuomioistuinten näkemys asiasta 20-vuotisen prosessin päätteeksi on toinen.
Oikeus katsoi Dell’Utrin toimineen välittäjänä Berlusconin ja Cosa Nostran välillä sekä edistäneen tietoisesti Cosa Nostran poliittisia ja taloudellisia intressejä.
Niin ikään Dell’Utri osti Cosa Nostralta suojelua Berlusconille. Tuomion perustelujen mukaan asiasta sovittiin tapaamisessa Milanossa toukokuussa 1974. Paikalla olivat Berlusconin ja Dell’Utrin lisäksi yksi Cosa Nostran silloisesta kolmesta korkeimmasta johtajasta, Santa Maria del Gesùn mafiaperheen päällikkö Stefano Bontade, hänen alipäällikkönsä Girolamo Teresi, Altofonten perheen päällikkö Francesco Di Carlo ja Malaspinan perheen päällikkö Gaetano Cinà.
Oikeuden mukaan tässä tapaamisessa luotiin Dell’Utrin välityksellä yhteys Berlusconin ja Cosa Nostran välillä, joka jatkui vuoteen 1992 saakka.
Samaisessa kokouksessa sovittiin, että Berlusconin ”tallinhoitajaksi” Milanon lähellä Arcoressa tulee mafioso Vittorio Mangano. Hänestä tuli sittemmin palermolaisen Porta Nuovan mafiaperheen päällikkö. Tällä oli luonnollisesti hintansa ja oikeuden mukaan Berlusconi maksoi Dell’Utrin välityksellä Cosa Nostralle suojelurahaa ”valtavia summia”.
Vittorio Manganosta oikeus toteaa, ettei hän ollut mikään tallinhoitaja, vaan ”suojelija”. Tuomari Paolo Borsellino luonnehti Manganoa jo 1990-luvun alussa ”mafiajärjestön sillanpääasemaksi Pohjois-Italiassa”. Tämä tapahtui vain kaksi kuukautta ennen kuin Cosa Nostra räjäytti hengiltä Borsellinon ja hänen viisi henkivartijaansa Palermossa heinäkuussa 1992.
Dell’Utri tuomittiin jo aiemmin yhdeksän vuoden vankeuteen mafiayhteistyöstä, mutta Italian korkein oikeus palautti asian uuteen käsittelyyn ja kumosi alemman oikeuden tuomion vuoden 1992 jälkeiseltä osalta. Nyt päättyneessä oikeuskäsittelyssä syyttäjä vaati ja sai hänelle seitsemän vuoden tuomion.
Cosa Nostraa on edustanut Euroopan parlamentissa toinenkin parlamentaarikko, kristillisdemokraattien Salvo Lima. Hänet mafiajärjestö ampui Palermossa maaliskuussa 1992.