”Olen mielelläni rotta, joka jättää laivan – Keskusta on kuoleva puolue”

Taiteilija Alexander Bardin liittymisen Ruotsin keskustapuolueeseen piti olla yksi osoitus siitä, että puolueella on elin- ja vetovoimaa. Nyt Bard ilmoittaa eroavansa puolueesta, päällimmäisenä syynä puolueen naisjärjestön suhtautuminen seksin ostoa koskevaan lainsäädäntöön.

Bard oli vielä viime vuonna mukana työstämässä keskustapuolueen periaateohjelmaa Kestävä tulevaisuus. Päätös eroamisesta on kuitenkin kypsynyt taustalla jo jonkin aikaa.

– Keskustanaisten odottamaton menettely, jonka mukaan seksin ostamista koskevan Ruotsin lain olisi pädettävä myös ulkomailla, oli viimeinen pisara, Bard kertoo Dagens Nyheterille.

Kyseinen naisjärjestön kanta ilmaistiin Svenska Dagbladetissa julkaistussa keskusteluartikkelissa.

Bardin sanotaan ennen eroaan käyttäneen sisäisessä keskustelussa keskustanaisten jäseniä halventavaa kieltä ja kutsuneen heitä muun muassa kummajaisiksi ja epäsikiöiksi (missfoster).

– Pitää paikkansa. Artikkelin kirjoittajat ovat mielestäni sellaisia. Se oli niin huonosti kirjoitettu, taiteilija itse sanoo.

– Keskustapuolue kuolee. En näe sille minkäänlaista tulevaisuutta. Ei puolue voi samaan aikaan julistaa kannattavansa vapautta ja toteuttaa vapauden vastaista politiikkaa. Olen mielelläni rotta, joka jättää laivan ensimmäisenä, Bard sanoo

Hän erosi keskustapuolueesta tiistaina ja otti samoin tein yhteyttä piraattipuolueeseen.

Alexander Bengt Magnus Bard (52) on kirjailija, muusikko ja tuottaja, joka tunnetaan parhaiten yhtyeistään Army of Lovers, BWO ja Gravitonas.

Mainos