Ekokem avasi Kiertotalouskylän Riihimäelle, jossa toimii maan ensimmäinen muovijalostamo. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Ministeriön mukaan vihreä siirtymä vaatii panostusta koulutukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimuksen mukaan vihreä siirtymä edellyttää panostuksia jatkuvaan oppimiseen ja ekososiaaliseen sivistykseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman Visios-tutkimuksen aiheena on, kuinka vihreä siirtymä vaikuttaa ammattirakenteeseen ja osaamistarpeeseen. Tutkimus määritti myös keinoja, kuinka siihen voidaan vastata sekä koulutusjärjestelmässä että sen ulkopuolella. Tutkimuksen on laatinut Demos Helsinki, Etla, Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos ja Syke.

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin. Kestävä talous nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin. Muutos ei kuitenkaan tapahdu nopeasti ja se toteutetaan asteittain useiden vuosikymmenten mittaisessa prosessissa, joka tapahtuu useassa eri vaiheessa. Suomessa on ministeriön mukaan käynnissä vaihe, jossa tarvitaan päästöttömään energiatuotantoon, vähäpäästöiseen liikenteeseen ja liikenneinfrastruktuuriin sekä rakentamiseen liittyvän koulutuksen kehittämistä. Erityisesti korkean osaamisen ammattien ja tutkimusosaamisen kysyntä kasvaa siirtymän aikana.

Suorittavan työn osalta muutos ei ole niin radikaali ja tarvittavaa osaamista eri ammattikuntien sisältä jo löytyy. Jatkuvan oppimiseen, kuten esimerkiksi kohdennetun ja lyhytkestoisen muunto- ja täydennyskoulutukseen on kuitenkin kiinnitettävä huomiota.

– Erityisesti korkean osaamisen ammattien ja tutkimusosaamisen kysyntä kasvaa siirtymän aikana. Uusien ratkaisujen, järjestelmien ja toimintatapojen toteuttamiseen tarvitaan usein myös johtamis-, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja, joita on tärkeää sisällyttää riittävästi eri koulutusohjelmiin, tutkimuksessa todetaan.

Pidemmällä aikavälillä vihreä siirtymä vaikuttaa kuitenkin laajaan joukkoon ammatteja. Lisäksi arkiset ratkaisut ja kokemukset yhteiskunnallisesta kehityksestä tulevat muuttumaan. Tähän kehitykseen vastaaminen edellyttää, että kestävyysosaamista vahvistetaan kaikilla kouluasteilla aina varhaiskasvatuksesta ammatillisiin opintoihin. Koulutukseen panostamalla tulevat sukupolvet voivat hyödyntää laajaa näkemystä vihreän siirtymän edellytyksistä myös työ- ja elinkeinoelämässä.

Kestävyyskysymysten sisällyttämisessä opetussuunnitelmiin sekä tutkintojen perusteisiin on tällä hetkellä suuria eriäväisyyksiä eri alojen välillä. Monissa keskeisissä valtakunnallisissa koulutuspoliittisissa strategisissa asiakirjoissa sekä koulutuslainsäädännössä ekologisen kestävyyden näkökulmat ovat esillä vain niukasti tai puuttuvat kokonaan.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)