Oikeusministeriön apulaisosastopäällikkö: Julkisten palvelujen yhtiöittäminen lisää korruptioriskejä

Korruptioriskit on syytä nostaa näkyviin erityisesti näinä aikoina, kun tehdään merkittäviä yhteiskunnallisia päätöksiä julkisten palvelujen ja niiden rahoituksen uudelleen järjestämiseksi, kirjoittaa apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen oikeusministeriön blogissa.

Hänen epäilyksensä kohdistuvat sote- ja maakuntauudistuksiin.

– Palvelujen hankinnat ovat siirtyneet yhä laajemmin kuntakonsernien tytäryhtiöille, jotka toimivat osakeyhtiölain puitteissa. Julkisuuslaki ei koske osakeyhtiöitä, kirjoittaa Aarne Kinnunen.

Suomessa tapahtuvasta korruptiosta tiedetään vähän, koska se on Kinnusen mukaan pääosin piilorikollisuutta.

– Suomessa korruptiolle on usein ominaista se, että toimitaan muodollisesti lain mukaan, mutta silti epäeettisesti, hän toteaa.

Keskeisimmiksi riskialueiksi Kinnunen luettelee rakennusalan, julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut, yhdyskuntasuunnittelun sekä poliittisen rahoituksen ja päätöksenteon.

Korruptiolle alttiita areenoita ovat myös ulkomaankauppa, kehitysyhteistyö ja urheilu.

– Korruptio ilmenee usein epäeettisten etuuksien antamisena tai ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena sekä epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella, Kinnunen sanoo.

Mainos