Oikeusministeri: Radikalisoitumisen ennaltaehkäisemistä vahvistetaan vankiloissa

Väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamista ja ennaltaehkäisyä ryhdytään tehostamaan vankiloissa, kertoo oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

– Radikalisoitumisen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Vankiloissa tehtävällä työllä on tässä oma tärkeä roolinsa, Antti Häkkänen totesi maanantaina Sulkavan vankilan 30-vuotisjuhlassa.

Hänen mukaansa Rikosseuraamuslaitoksen toimenpiteillä on suuri merkitys yhteiskunnan turvallisuuden kannalta.

– Tarvitsemme panostuksia esimerkiksi vankien koulutukseen, päihdehuoltoon ja arjen taitojen parantamiseen. Tarvitaan myös panostuksia uusiin turvallisuutta lisääviin toimintatapoihin. Sisäisen turvallisuuden edellyttämän suorituskyvyn parantamiseksi hallitus toteuttaa toimia, joilla vastataan muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksiin, Häkkänen sanoi.

Hän totesi, että Vantaan vankilassa toteutetun pilottiprojektin toiminta pitää vakinaistaa ja toimintamallia vankilaradikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen kehittää myös muissa vankiloissa.

– Hallitus kohdisti tähän tärkeään työhön lisärahoitusta viime viikon budjettiriihessä, Häkkänen sanoi.

Budjettirahoituksella on määrä kehittää edelleen Vantaan vankilassa jo aloitettua vankilaradikalisoitumisen ehkäisytyötä. Projektin painopisteinä ovat olleet muun muassa tiedonhankinta ja viranomaisyhteistyön kehittäminen sekä henkilökunnan kouluttaminen tunnistamaan ja estämään vankien väkivaltaista radikalisoitumista.

Mainos