Vankilan muuria. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Oikeusministeri Leena Meri: Ensikertalainen voi olla vain kerran

Ministerin mukaan seuraamuksen tulee ankaroitua rikosten uusimisen myötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeri Leena Meri  (ps.) toi torstaina eduskuntaan hallituksen esityksen, jolla muutetaan rikoslakia hänen mukaansa nykyistä oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Ensikertalaisuussäännöksen uudistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja nyt annettu esitys ankaroittaa suomalaista kriminaalipolitiikkaa hallitusohjelman linjauksen mukaisesti.

Suomessa ensimmäistä vankilatuomiotaan istuvien vankien lisäksi myös rikoksenuusijat vapautetaan vankilasta tavallista aikaisemmin, kunhan edellisestä tuomiosta on kulunut muutama vuosi.

Tämä johtaa ministeri Meren mielestä kohtuuttomiin tilanteisiin, joissa aiemmasta rikostaustasta huolimatta rangaistusta suoritetaan vankilassa verraten lyhyen ajan.

– Uusintarikollisten rinnastaminen ensikertalaisiin istuu harvan oikeustajuun. Viimein tämä kansainvälisestikin vertaillen outo käytäntö poistetaan, Leena Meri toteaa tiedotteessa.

Nyt annetun esityksen mukaan vanki, joka on aikaisemmin ollut vankilassa, voi päästä ehdonalaiseen vapauteen vasta istuttuaan nykyistä selvästi pidemmän ajan vankilassa. Näin olisi riippumatta siitä, kuinka pitkä aika edellisen vankeusrangaistuksen suorittamisesta olisi kulunut.

– Tällaista ratkaisua voidaan perustella järjestelmän selkeyden, ymmärrettävyyden, uskottavuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, sillä kyllähän seuraamuksen tulee ankaroitua rikosten uusimisen myötä, ministeri kiteyttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)