– Kun tässä yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevassa tutkimushankkeessa ei ole kyse yksinomaan tilaajaa hyödyttävistä tavanomaisista konsultointipalveluista, hanketta ei ole katsottava hankintalain soveltamisalaan kuuluvaksi, Jonkka toteaa.
Vaikka kyseessä olevan hankkeen kaltaisten yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevien tutkimusten ja selvitysten hankintaan tai rahoittamiseen ei sovellettaisikaan hankintalain säännöksiä, Jonkan mukaan hyvän hallinnon periaatteista seuraa, että myös tällaisten tutkimusten ja selvitysten potentiaalisia toimittajia pitää kohdella tasapuolisesti ja hankinta tai rahoittaminen tulee toteuttaa avoimuutta noudattaen.
– Avoimuudella toteutetaan julkisen toiminnan ja varainkäytön vastuunalaisuuden vaatimusta ja hankinnan tai rahoittamisen kilpailuttamisella edistetään osaltaan myös määrärahojen käytön tarkoituksenmukaisuutta, oikeuskansleri toteaa.
Jonkka huomauttaa, että yhteiskunnallista päätöksentekoa välillisesti tukevien riippumattomien tieteellisten tutkimusten hankinnan ja rahoittamisen osalta tasapuolisuuden ja avoimuudet vaatimukset ovat poikkeuksettomat.
– Yhteiskunnallista päätöksentekoa välittömästi tukevien tilaajan ja/tai rahoittajaosapuolten ohjauksessa toteutettavien selvitysten osalta voi selvitysten potentiaalisten toimittajien piiri olla tosiasiallisesti suppea. Tällöinkin mahdollinen selvitysten hankinnan kilpailuttamatta jättäminen on kuitenkin perusteltava, eivätkä myöskään tällaisten selvitysten hankintaan saa vaikuttaa hyvän hallinnon tarkoitussidonnaisuuden periaatteen vastaiset vaikuttimet, Jonkka sanoo..
Hän katsoo myös, että yhteiskunnallista päätöksentekoa välittömästi tukevien selvitysten rahoittaminen on ainakin tavanomaisesti riippumattomia tieteellisiä tutkimuksia rahoittavan Suomen Akatemian osalta poikkeuksellista.
– Jos myös tällaisten selvitysten rahoittamisen katsotaan kuuluvan Suomen Akatemian tehtäviin ja toimialaan, myös tällaisen rahoituksen osalta olisi perusteltua määrittää rahoituksen myöntämismenettely ja rahoituspäätösten perusteet, kuten on tehty varsinaisen tutkimusrahoituksen osalta, Jonkka toteaa.
Eduskunta arvioi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) menettelyn lainmukaisuuden asiassa kesäkuussa. Tästä syystä oikeuskansleri ei arvioinut kanteluratkaisussaan pääministerin menettelyä.
Oikeuskanslerille tehtiin Himas-asiassa kaikkiaan kymmenen kantelua.