Tuomio liittyy Berlusconin ns. Mediaset-jupakkaan, josta hän sai Italian korkeimmassa oikeudessa neljän vuoden vankeusrangaistuksen veropetoksesta. Berlusconin asianajajat esittivät vuoden virkakieltoa, mutta oikeus ei tähän heltynyt ja antoi syyttäjän vaatimat kaksi vuotta.
Berlusconin asianajajat ilmoittivat valittavansa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
Tuomio merkitsee, että Berlusconi saanee potkut Italiaa parlamentin ylemmästä kamarista eli senaatista. Senaatin asiaa käsitellyt komitea on jo esittänyt Berlusconin erottamista, mutta oikeuden tuomio vaatii vielä koko senaatin äänestystä erottamisesta. Äänestys on ilmeisesti marraskuussa. Valitusprosessi voi kuitenkin muuttaa tilanteen
Veropetostuomiosta juontanut episodi on ollut vähällä kaataa maan hallituksen, jossa Berlusconin Vapauden kansa –puolue on toinen päähallituspuolue.
Jo 77 vuoden ikään ehtinyt Berlusconi ei joudu vankilaan kärsimään saamaansa veropetostuomiota. Ikänsä takia hän voi suorittaa tuomionsa joko kotiarestissa tai yhdyskuntapalveluksessa.