Verkkouutiset

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Oikeudenmukaiselta kuulostava veropuhe on ansa – progressiosta uhkaa tulla entistä jyrkempää

Kirjoittaja pitää työnteon ankaraa verottamista erikoisena arvovalintana.
Juho Romakkaniemi
Juho Romakkaniemi
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.

Verotuksen tehtävänä on kerätä varat yhteiskunnan kautta yhdessä kustannettaviksi julkisiksi hyödykkeiksi: infrastruktuuriksi, palveluiksi ja tulonsiirroiksi. Se mistä ja miten tarvittavat verot kerätään ei ole kuitenkaan ollenkaan yhdentekevää.

Verotus nostaa hintoja ja pienentää kohteena olevan hyödykkeen tai palvelun kysyntää, ohjaa käyttäytymistä ja luo tai heikentää kannustimia. Esimerkiksi korkea polttonesteiden vero vähentää polttoaineiden kysyntää, kannustaa ostamaan sähköautoja sekä heikentää kuljetuskustannusten nousun kautta logistiikasta riippuvien yritysten toiminnan kannustimia. Kannattaa siis verottaa enemmän asioita, joita halutaan vähemmän sekä verottaa vähemmän sellaista, jota halutaan enemmän.

Onkin siten erikoinen arvovalinta suomalaiselta yhteiskunnalta verottaa työntekoa niin ankaralla kädellä. Erityisen hölmöä työmme verotuksessa on eräs maailman kireimmistä progressioista. Progressio tarkoittaa sitä, että palkan kasvaessa veroprosentti kasvaa. Maksettujen verojen määrä ei siis kasva suhteessa tuloihin, vaan eksponentiaalisesti.

Kireä progressiomme johtaa muun muassa siihen, että tulojen kasvaessa verotus vie nopeasti valtaosan lisäansioista. Se ei kannusta etenemään urallaan vaativampiin tehtäviin tai tekemään lisätöitä. Esimerkiksi vain hieman yli suomalaisen keskipalkan ylittänyt, 3 800 euroa kuukaudessa tienaava palkansaaja joutuu jo maksamaan jokaisesta lisää ansaitsemastaan eurosta veroa noin puolet, 48 prosenttia. Tämän seurauksena moni työpaikka jää syntymättä, moni työ tekemättä ja verotulotkin niistä tulematta.

”Kohdennetaan pieni- ja keskituloisille”

Korkeaksi noussut inflaatio koettelee tällä hetkellä palkansaajien ostovoimaa. Kyse on erityisesti palkansaajien ongelmasta, koska sosiaalietuudet ja eläkkeet nousevat automaattisesti pääosin kutakuinkin inflaation verran.

Palkansaajien ostovoiman turvaaminen yksin palkankorotusten kautta olisi tuhoisaa taloudellemme. Ne nostavat itsessään inflaatiota ja synnyttävät helposti kierteen, jota on vaikea pysäyttää. Hallitus ja poliitikot ovatkin ryhtyneet puhumaan työn verotuksen alentamisesta kompensaationa hintojen nousulle.

Pääministeri Sanna Marin on naulannut kantanaan, että työn veron alennukset olisi ”kohdennettava pieni- ja keskituloisille”. Kuulostaa ensikuulemalla retorisesti oikeudenmukaiselta, mutta kyseessä on ansa, joka johtaa verotuksemme progression profiilin vielä surkeampaan jamaan. Kuten jo aiemmin tuli todettua, on verotuksemme nimittäin jo ”liiankin oikeudenmukaista”. Jos haluaisimme pitää progression nykyisellä jyrkkyydellä, tulisi verotusta alentaa siis tasaprosentein kaikissa tuloluokissa.

Kohdentaminen pieni- ja keskituloisille jyrkentäisi erästä maailman kireimmistä ja työhön vähiten kannustavista progressioista entisestään.

”Mutta eihän suurituloisten verotus kuitenkaan kiristyisi”, saattaa joku sanoa.

Suurin ongelma onkin, että keskituloisten verotus ja erityisesti palkankorotuksia ja lisätuloja rokottava marginaaliveroprosentti uhkaisi kiristyä lähitulevaisuudessa. Tuloverotus kiristyy asteittain, verotuksen noustessa tietyn tulorajan ylittyessä. Näitä tulorajoja yleensä tarkistetaan vuosittain inflaation ja ansiotason kasvun myötä, jotta verotus säilyisi reaalisesti neutraalina. Varsinkin näin korkeassa inflaatiossa on vaarana, että näitä tarkistuksia ei tehdä täysimääräisenä. Varsinkin kun osa ”veronalennusvarasta” käytetään jo profiilin kulman jyrkentämiseen pieni- ja keskituloisten verotusta alentaen. Lopulta siis progressio kiristyisi keskituloisilta entisestään.

Nyt tehtävät työn veronalennukset tulisikin ehdottomasti kohdentaa tasaisesti kaikkiin veroluokkiin. Lisäksi työn verotusta on yleisesti laskettava yli ajan ja progressiota pyrittävä kohtuullistamaan. Olisi myös hyvä tavoite, ettei kukaan joutuisi maksamaan lisätuloistaan uralla edetessä tai lisätöitä tehdessään koskaan yli puolta veroina. Se ei ole oikeus eikä kohtuus.

Työn veron alentaminen lisää kokonaishyvinvointia

Pääekonomistit Mikael Kirkko-Jaakkola ja Mauri Kotamäki julkaisivat tuoreessa kansantaloudellisessa aikakausikirjassa vertaisarvioidun artikkelinsa korkean marginaaliverotuksen alentamisen vaikutuksista.

Verotus, ihmisten kannustimet ja talouden dynamiikka ovat niin monimutkainen yhtälö, että mitään yksiselitteistä vastausta ei vaikutuksista pysty antamaan. Lopputulos riippuu oletuksista, valituista malleista ja tutkimuskirjallisuudesta. Artikkelin johtopäätös kuitenkin on, että jo erittäin varovaisilla oletuksillakin Suomessa ylimpien marginaaliveroasteiden alentamisen myötä palautuisi yhteiskunnalle veroina ja maksuina takaisin 77 prosenttia alennuksen ”hinnasta”. Todennäköisesti palauma olisi yli 100 prosenttia. Alennus maksaisi itsensä takaisin yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Tämä ei ole tietenkään mikään yleispätevä keino, vaan toimii Suomen kaltaisissa korkean veroasteen ja kireän progression tilanteessa.

Koko työn verotuksen tasolla tämä ”itserahoituksen” taso on kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden mukaan kehittyneissä maissa 30-50 prosentin välillä, verotuksen rakenteesta ja muista olosuhteista riippuen.

Työn verotuksen alentaminen ei siten yleisesti ottaen maksa itseään takaisin kasvavina verotuloina kulutuksen ja työnteon lisääntymisen kautta. Monesti kuitenkin erityisesti suomalaisessa keskustelussa unohtuu, että tämän ”itserahoittavan osuuden” päälle veronmaksaja itse saa pitää 100 prosenttia kevennyksestä. Siten työn verotuksen alentaminen on varsinainen sampo. Sen ”hinnalle” saa 130-150 prosentin vastineen kokonaishyvinvoinnin kasvuna. Korkeammissa tuloluokissa jopa 190-220 prosentin kasvun.

Alennuksen monet hyödyt

Silloinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) toisteli kaksi vuotta sitten, että ”työn verotuksen alentaminen on kallis työllisyystoimi”. Näin onkin, jos verotuksen alentamisen moninaisia vaikutuksia tarkastellaan vain yhdestä, hyvin suppeasta näkökulmasta. Työn verotuksen alentaminen parantaa lyhyellä aikavälillä työllisyyttä tekemällä muun muassa matalapalkkaisen työn vastaanottamisesta tukien varassa elämistä kannattavampaa. Lisäksi uusia työpaikkoja syntyy kun ennen työnantajille kannattamattomasta työstä tulee kannattavaa järjestää sekä uralla etenemisen kannattavuuden kasvun myötä työn tarjonta myös lisääntyy.

Alennuksen vaikutusta tarkastellaan kuitenkin usein vain tällä lyhyellä aikavälillä. Positiivisia vaikutuksia syntyy myös sen kautta, että kaikilla töissä olevilla jää aiempaa enemmän tuloistaan käteen. Tämä kohdentuu kulutuskysynnän kasvuksi sekä säästöiksi, jotka lisäävät investointeja sekä realisoituvat kulutuksena myöhemmin. Myös kaikki tämä lisää työllisyyttä ja verotuloja pidemmällä aikavälillä, vaikka se usein jätetäänkin vähemmälle huomiolle.

Vielä harvemmin tullaan ajattelemaan työn verotuksen laajinta ja pitkäkestoisinta vaikutusta talouteemme. Matalampi työn verotus tarkoittaa pidemmällä aikavälillä matalampia hintoja koko taloudessa. Palveluissa työn hinnan osuus on luonnollisesti suuri. Mutta se on yllättävän suuri myös kaupassa, teollisuudessa ja niihin liittyvissä arvoketjuissa. Työn verotuksen alentamisen myötä koko yhteiskuntamme kilpailukyky paranee pidemmällä aikavälillä. Se taas tuo lisää investointeja, tilauksia, tuotantoa – sekä työtä ja verotuloja Suomeen. Nämä positiiviset vaikutukset eivät ekonomistien malleissa edes näy.

On yleisesti ottaen erikoista, että työtä verotetaan ”haittaverolla” niin ankarasti kuin meillä verotetaan. Erityisen haitallista se on näin kireällä progressiolla, joka tuhoaa potentiaalista kokonaishyvinvointiamme tehokkaasti. Pähkähullulta progressiomme ja kovat marginaaliverot vaikuttavat, kun katsoo miten suuret todennäköiset itserahoitusasteet niiden alentamisella olisivat.

Jos nämä tosiasiat ymmärtää, ja edelleen kannatta näin kireää progressiota, jopa haluten sen profiilia entisestään kiristää, on taustalla todella nihilistinen moralismi. Tällainen taho näkee tuloerojen tasoittamisen kireällä progressiolla niin tärkeäksi, että on valmis sitä ajaessaan tuhoamaan reippaasti kokonaishyvinvointia – jopa verotuloja – heikentäen edellytyksiä ja resursseja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Kun siis kuulet jonkun nykytilanteessa haluavan kohdentaa veronalennukset pieni- ja keskituloisille, muista että se ei johda parempaan hyvinvointiin kenellekään.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS