Dosentti Jouko Jokisalo kertoo uusliberalismin tulleen tiensä päähän, ja sitä seuraava tyhjiö tarjoaa radikaalille oikeistolle mahdollisuuden. Hän katselee maailmaa synkkien ja punaisten lasien takaa.
Jokisalon tietopamfletti on monipolvinen ennustus tiestä tuhoon, jollei maailma muutu hänen ehdoillaan paremmaksi. Hän todistaa eurooppalaisen ilmapiirin kiristyneen, oikeistolaisten liikkeiden koventavan asenteitamme, ja ”linnake-Euroopan” rakentajien saavan vaarallisessa määrin kannatusta. Kärjistäen kyse on mielipidesodasta: rajat joko auki tai kiinni.
Eurooppalainen uusoikeisto on totta vie noussut naurunalaisista miniatyyripuoleista suosituiksi vaaratekijöiksi ajatellen perinteisiä valtapuolueita, maltillisia konservatiiveja ja sosialidemokraatteja.
Jokisalon nimeämällä radikaalilla oikeistolla on niin monta synonyymiä, että määritelmiä, historian ketjuja, havaintoja ja syytöksiä löytyy suuri joukko. Kaiken takana on ihmiskunnan historian kannalta yksi pahimmista ilmiöistä: fasismi ja sen metodi populismi. Kirkolliseen kieleen käännettynä kyse on pahuudesta, synnistä, saatanan teoista. Niitä ja niiden tekijöitä Jokisalo luettelee. Kirja on eräänlainen syyttäjän loppulausunto.
Nykytilanteen arvosteluun on vankkoja perusteita. Radikaali oikeisto nousee Länsi-Euroopassa ja murtaa perinteisiä puoluejärjestelmiä. Konservatiivien ja demareiden vallanmenetystä Jokisalo ei sure, vaan näkee ne eräänlaisina pettureina, jotka ovat unohtaneet köyhät ja syrjäytyneet. Rivien välistä voimme lukea: hyljätkää nykyinen, me tiedämme, ketkä ovat oikeassa.
Yhteiskunta on repeytymässä toisistaan erkaantuviksi falangeiksi, jotka eivät pian löydä puhevälejä. Tuloerot ovat kasvaneet, viimeisten 30 vuoden aikana vain 0,01 prosentilla väestöstä on mennyt todella hyvin. Kirjoittaja väittää, että fasismiin on alettu suhtautua vähättelevästi.
Tässä Jokisalo syyllistyy indoktrinaatioon. Hän on valinnut kohteekseen vain yhden, mustan fasismin. On muistettava, että kommunistinen järjestelmä ei ole vielä tuominnut ainuttakaan Neuvostoliiton synnyn jälkeen aatteen nimissä suoritettua rikosta.
Vitsauksena populismi
Alkaen kiihkouskovaisuudesta, yltiöisänmaallisuudesta, fasismista ja kommunismista aina ääri-islamilaisuuteen asti, populismi on ollut keino numero yksi. Olosuhteet luovat tilanteen: muut yhteiskunnan toimijat eivät ole kyenneet korjaamaan epäkohtia, purnaajia ymmärretään ja uskotaan. Parlamentarismin kunnioitus hupenee.
Varoitus on aiheellinen. Asetelma on kärjistynyt vuoden 2015 Eurooppaan kohdistuneen ihmissalakuljetusvyöryn seurauksena. Osa Euroopan maista on vastoin EU:n periaatteita ryhtynyt jyrkkiin toimiin rajoittaen sananvapauksia ja suhtautuen jyrkästi maahantuloon. Kaiken takana on populistinen rummutus, pelon- ja vihankylvö.
Sana populismi on Jokisalon käytössä hyvin tarkoituksellisena asennevälineenä. Eivätkö ketkään muut kuin epämieluisat poliittiset ryhmittymät ajoittain sorru populismiin? Vai olisivatko Jouko Jokisalon oman taustan, kommunistisen puolueen jäsenet joskus myös sortuneet populismiin?
Verbaalisten leimojen hyödyntäminen kuvastaa yksittäisen sanan hyväksikäyttöä demagogian osana. Kun oppositio huutaa ”pakkolaki”, huutavan päässä tulisi herätä kysymys: eivätkö kaikki lait ole säätämisen jälkeen eräänlaisia pakkolakeja – varsinkin niiden kannalta katsottuna, joita enemmistön päätös ei miellytä?
Mahdollisuuksia hyväänkin on
Verrattuna moniin muihin Euroopan maihin Suomi on onnistunut itsenäisyytensä aikana kolmasti pehmentämään sisäistä rauhaa häiritsevää aggressiivista liikehdintää. Kiitos on annettava maltillisille, varsinkin kokoomukselle ja keskustalle: Lapuan liike, kommunistit ja Perussuomalaiset on saatu integroitua, parlamentarismi on voittanut.
Voisiko tässä olla lääke muille? Kun rääkyjät saavat huutaa, ja heille annetaan mahdollisuus tulla mukaan kantamaan vastuuta, seuraisiko siitä myös hyvää? Kun Veikko Vennamon luoma Suomen Maaseudun Puolue otettiin hallitukseen, nähtiin mitä se oli, mitä se lupasi ja mitä se sai aikaan. Uho hiipui, kannatus laski.
Vaihtoehtoa tälle on kokeiltu hiukan nololla tavalla. Se, että kypsässä aikuisiässä olevat valtiomiehet eivät suostuneet kättelemään epämieluisaa itävaltalaista vastustajaansa, oli eleenä lapsellinen.
Puhtaat jauhot?
Dosentti Jouko Jokisalo kirjoittaa tärkeästä, huolestuttavasta ilmiöstä, aggressiivisen äärioikeiston noususta Euroopassa. Valitettavasti hän ei analysoi, mitkä muut syyt kuin riisto ovat siihen johtaneet. Fasismin toimintatapana hän liittää oikealle, silti tässä tapauksessa riidan kylväjiä ja provosoijia on monella taholla.
Ääri-islamilaisuuteen liittyviä vaaroja hän kotoisen anarkismin rinnalla ei lue vaaratekijöiksi. Ja se populismi. Eikö se ole jokaisen totuuden toitottajan keino korottaa omaa ääntään? Kuka julistautuu virheettömäksi?
Tätä asetelmaa Jokisalo ei halua kuvailla, esimerkki Helsingistä: joukko skinejä tms. hoilottaa isänmaallisia lauluja ja huutaa ”rajat kiinni”. Heidän ja vastapuolen välissä on poliisimuuri ja sen takana joukkio, joka huutaa: ”rajat auki”. Jälkimmäinen joukko on naamioitunut. Keitä nuo raukkikset ovat, jotka eivät näytä kasvojaan? Osa mediaväestä nimittää heitä lempeästi aktivisteiksi.
Jokisalo kirjoitti tärkeän pamfletin vaarallisesta ilmiöstä, oikeistoradikalismista, mutta irrottaa aiheen kokonaisuudesta. Yksin ei kukaan riitele. Hänellä on ketunhäntä kainalossa. Kerron hänen taustastaan sen verran, että lukija voi tehdä johtopäätöksiä. Teen sen vähemmän kohteliaasti kuin Erkki Tuomioja blogissaan kirjaa esitellessään.
Jouko Jokisalo on hakemistotietojen perusteella kommunistisen puoleen jäsen. Se on laillista, mutta olisi ollut hyvä kertoa vaikka esipuheessa. Tämän lisäksi hän on opiskellut Saksan Demokraattisessa tasavallassa (DDR) ja toimi tunnustuksensa mukaan vuosina 1978-1987 maan salaisen poliisin Stasin agenttina. Hänen tehtävänsä oli muun muassa agenttien värvääminen Länsi-Saksassa ja toisinajattelijoiden paljastaminen Puolassa. Hän tarkkaili myös DDR:n Suomen suurlähetystön työntekijöiden luotettavuutta.
DDR:n ystäviä Suomessa on yhä paljon, 2000-luvullakin heitä on palkittu huippuviroilla, moraalittomuudet on paineltu villaisella. Rikokset ovat vanhentuneet. Epäily heidän motiivejaan kohtaan kuitenkin säilyy.
Jouko Jokisalo: Euroopan radikaali oikeisto. Into 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.