”Oikeiston on noustava talvisodan poteroista”

Vanhanaikainen ajattelu rajojen vartioinnin ja suojelun merkityksestä on väistymässä muualta kuin perussuomalaisten ja muun äärioikeiston kaivamista talvisodan aikaisista poteroista, sanoi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie eduskunnassa turvallisuusselonteon palautekeskustelussa.

Hänen mukaansa itärajan takaa ei ole vyörymässä Suomeen punatähtisiä armeijoita eikä myöskään pelättyjä kymmentuhantisia susilaumoja.

– Sotilaallisten uhkien sijaan Suomen on kiinnitettävä huomio niihin oikeisiin uhkiin, jotka todellisessa elämässä uhkaavat ihmisten hyvinvointia, terveyttä, ja turvallisuutta. Näihin uhkiin ei voi vastata aseiden ja armeijoiden avulla. Eduskunnan on katsottava yhteiskuntaa kokonaisuutena, puolustuksen kapean sektoriedun sijaan, Lapintie sanoi.

Hänen mukaansa vasemmistoliitto katsoo, että järkevä kokonaisharkinta puolustusmenoissa on viisasta säilyttää jatkossakin. Ulkoasiainvaliokunta saattoi yksimielisesti jättää päätökset näistä asioista seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle.

Lapintien mukaan selonteko antaa mahdollisuuden hengähdystaukoon ja voidaan miettiä tulevaa.

– En ymmärrä, miksi Suomi pitäisi kiinni massa-armeijasta viimeisenä Euroopassa – aina ja tästä ikuisuuteen, hän sanoi.

Risto Siilasmaan raportissa vuonna 2010 ehdotettiin osalle ikäluokasta lyhyempää neljän kuukauden palvelusta. Tämä asia on Lapintien mukaan nyt rauhassa selvitettävä, eikä selonteossa ole sille estettä.

Nato-jäsenyydestä selonteko toteaa selvin sanoin saman kuin hallitusohjelma.

– Tämän hallituksen aikana ei Nato-jäsenyyttä haeta. Kaikenlaisista höpinöistä huolimatta sotilasliittoon ei liitytä mitenkään salaa hiipimällä, vaan liittymällä, ja tämä hallitus ei liity Natoon eikä liittymistä hallitusohjelman mukaan edes valmistella, Lapintie sanoi.

Mainos