Vaalien toisella kierroksella valittiin pormestareita 67 kuntaan eri puolilla Italiaa sekä koko Sisiliaan eli 142 kuntaan. Äänestyshuoneistojen sulkeuduttua tänään maanantaina kello 15 paikallista aikaa, oli pian selvää, että toisen kierroksen suurin puolue oli nukkuvien puolue.
Maan sisäministeriön mukaan toisella kierroksella äänesti 48,5 prosenttia äänioikeutetuista. Tämä on 11,2 prosenttia vähemmän kuin kahden viikontakaisella ensimmäisellä kierroksella.
Keskustaoikeisto kärsi kirveleviä tappioita eri puolilla Italiaa, etenkin provinssien pääkaupungeissa. Näistä raskain menetys oli Rooman pormestarin vaihtuminen. Istuva pormestari, oikeiston Gianni Alemanno tunnusti selvän tappionsa vasemmistokoalition Ignazio Marinolle. Roomassa uurnille vaivautui alle 45 prosenttia äänioikeutetuista.
Vasemmisto nappasi oikeistolta kuusi provinssien pääkaupunkia ja säilytti pormestarin paikkansa viidessä, sillä keskustaoikeiston vaaliliitto hävisi Rooman lisäksi myös Bresciassa, Iglesiasissa, Imperiassa, Trevisossa ja Viterbossa.