Nyt puuhataan energianuuskallekin esilläpito- ja myyntikieltoa

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) mukaan uudessa tupakkalaissa olisi mahdollista asettaa tupakkajäljitelmille ja tupakan vastikkeille – kuten energianuuskalle – esimerkiksi vastaava esilläpitokielto kuin tupakkatuotteille sekä ostoikäraja 18 vuoteen.

Huovisen kanta ilmenee vastauksesta kuuden kansanedustajan kirjalliseen kysymykseen energianuuskan kieltämiseksi alle 18-vuotiailta.

Kysymyksen yksi allekirjoittaja, Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) sanoo, että lasten ja nuorten keskuudessa muoti-ilmiöksi noussutta energianuuskaa voidaan luonnehtia ns. harjoittelunuuskaksi oikean nuuskan käytön opettelussa.

– Nuorten nuuskakokeilut ja käyttö ovat lisääntyneet erityisesti poikien keskuudessa, mutta myös tyttöjen nuuskakokeilut ovat lisääntyneet. Nuorille ei tulisi tarjota käyttömahdollisuutta tuotteelle, jonka avulla he oppivat nuuskan käyttötavan ja siirtyminen nuuskan käyttöön helpottuu, hän sanoo.

Toukokuussa astuu voimaan EU:n uusi tupakkadirektiivi, jonka säädökset on sisällytettävä Suomen ja muiden jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön viimeistään keväällä 2016. Tupakkadirektiivi ei sinällään sisällä säädöksiä liittyen tupakkajäljitelmiin tai tupakan vastikkeisiin kuten energianuuskaan, mutta Suomen tupakkalain uudistuksen yhteydessä voidaan harkita niiden tiukempaa sääntelyä mainontakiellon lisäksi.

– Olen erittäin iloinen ministeri Huovisen vastauksesta ja erityisesti siitä, että uudessa tupakkalaissa olisi mahdollista asettaa tupakkajäljitelmille ja tupakan vastikkeille – kuten energianuuskalle – esimerkiksi vastaava esilläpitokielto kuin tupakkatuotteille sekä ostoikäraja 18 vuoteen. Pidän erityisen tärkeänä, että nuorten terveyttä suojellaan – vaikka rajoituksin, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Mainos