Kulunut talvi on ollut kovaa aikaa opetus-, kasvatus- ja tutkimusalalle. Menoleikkaukset ovat kurittaneet koko toimialaamme ja kielteiset vaikutukset ovat näkyneet osalla sekä palkassa että työolosuhteissa. Tosiasiassa pahin on vielä edessä. Tällä vaalikaudella tehty kurjuus astuu kokonaisuudessaan voimaan vuonna 2017.
Julkisen sektorin taloutta on välttämätöntä tasapainottaa, mutta se täytyy tehdä suunnitelmallisesti ja arvovalintojen pohjalta avoimesti. Samalla on pakko, mutta myös viisasta, katsoa toimintojen rakenteita. Näitä joudutaan katsomaan myös varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen osalta.
Uudelle eduskuntakaudelle keskeisimmät koordinaatit ovat selvillä. On vain uskallettava katsoa totuutta silmiin ja pantava toimeksi.
Kuntarakenne- ja sote-ratkaisut on pikimmiten saatava tehtyä. Niiden on oltava tulevan hallituksen työlistalla heti vaalikauden alussa ja ratkaisut on tehtävä ripeästi. Kuntarakenneuudistuksen yhteydessä on samalla määriteltävä kuntien tehtävät ja niiden rahoitus. Pelkkä rajojen siirtely tai köyhien pakkoavioliitot eivät riitä ratkaisuiksi. Kuluneet neljä, tai oikeastaan kahdeksan, vuotta ovat olleet rakenneuudistusten osalta surullista aikaa, mutta niistä on opittava.
OAJ on vaatinut myös sote-ratkaisua. Olemme jatkuvasti ja johdonmukaisesti korostaneet, että sote-ratkaisulla on suuri vaikutus myös koulutus- ja varhaiskasvatuspalveluiden järjestämiseen. Meille ei ole hymähdelty, sanomaamme ei ole vähätelty, mutta meitä ei ole kuultu.
On erittäin huolestuttavaa, että nimenomaan soten jatkuvasti kasvavat kulut ajavat sivistystoimen lähes joka kunnassa leikkaajan rooliin. Sivistyspuoli pysyy yleensä aina talousraamissa, mutta soten kustannukset ylittyvät jatkuvasti kunnasta toiseen. Tämän seurauksena perusopetus ja varhaiskasvatus ovat ne, joilta odotetaan aivan tolkuttomia säästöjä. Myös kuntien välinen eriarvoisuus lisääntyy soten viivästymisen vuoksi.
Merkittävät koulutusta koskevat ratkaisut jäivät työnsä päättäneellä eduskunnalla aivan viime hetkiin, voidaan jopa sanoa viimetunteihin, itseasiassa jatkoajalle. Suurin syy on se, että hallituksen esitykset tulivat eduskuntakäsittelyyn niin myöhään, ettei aikaa niiden kunnolliselle käsittelylle jäänyt. Lisäksi esityksissä oli melkoisesti puutteita. Lopuksi huonot ratkaisut vain runtattiin väkisin läpi ja 2. asteen rakennelakiesitys jopa raukesi. Tuo ei ole kunniaksi osallisille.
Nyt on kuitenkin katsottava eteenpäin. Tulevalla eduskuntakaudella tulisi sirpaleinen, pikku summille rakentuva hankeviidakko lyödä jäihin, perusopetuksen oppilasryhmäkokorahoja lukuun ottamatta. Tulevan hallituksen tulee ottaa ohjelmaansa ”Koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen tulevaisuusohjelma”. Vanhan ajan komiteakaan ei olisi huono ajatus, opetusministeri sitä vetämään. Tätä vaadimme jo nyt päättyvälle vaalikaudelle, mutta sitä ei saatu. Nyt se on saatava.
Lisäksi tarvitsemme opettajankoulutuksen kehittämisohjelman, jossa kartoitetaan opetushenkilöstön, ml. esimiehet, sekä perus- että täydennyskoulutuksen kehittämistarpeet sekä käynnistetään toimeenpano-ohjelma.
Puolueitten on lunastettava lupauksensa koulutuksen ja varhaiskasvatuksen voimavarojen leikkaamisen lopettamisesta. Kehittämisen on viimeinen hetki saada muu sisältö kuin jatkuva resurssien leikkaaminen ja toimintojen supistaminen. Nimittäin koulutuksella ja tutkimuksella oikeasti luodaan menestyksen edellyttämä osaaminen ja elämänhallinta.
Kirjoittaja Olli Luukkainen on Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja.