Aalto-yliopiston taloustieteen professori Marko Terviö kehottaa hallitusta laittamaan jäitä hattuun. Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, että keskusta ajaa budjettiriihessä päätöstä investointivarauksen käyttöönotosta. Investointivarauksella yritys voisi suojata voittojaan verotukselta, jos voittoja käytetään uusien investointien rahoittamiseen.
– Hallituksen päämäärä investointien rohkaisemiseksi on hyvä, mutta tämä lähestymistapa olisi huono. Yritysverotusta ei pidä muuttaa lisäämällä siihen piirteitä yksi kerrallaan, Terviö kirjoittaa Akateemisessa talousblogissa.
Terviön mukaan yritysverojärjestelmä on jo monimutkaisuudessaan pahimmasta päästä. Hänen mielestään yritysverotusta kannattaisi uudistaa kokonaisuutena.
Päämääränä tulisi olla sellainen verojärjestelmä, jossa verotetaan mahdollisimman laajoja veropohjia, kuten kaikkia pääomatuloja tai kaikkia voittoja mahdollisimman läpinäkyvällä, yksinkertaisella ja ennustettavalla tavalla. Tällöin tuotantoa ja investointeja ohjaisivat tuotannollis-taloudelliset tekijät eikä veroetujen jahtaaminen.
– Verotuksen säätämiseen voi sitten käyttää muutamaa veroastetta. Tylsää, mutta tehokasta.
Terviö toteaa, että laajoihin veropohjiin kohdistuvia veroasteita voi säätää nopeastikin ilman suurta huolta vääristymistä ja ei-toivotuista sivuvaikutuksista.
– Sen sijaan ”lisähärpäkkeiden” osalta hallituksella on nyt ehdottomasti aikalisän paikka. Investointivaraus ei nimittäin olisi mikään harmiton kokeilu, toisin kuin vuosi sitten (ilmeisesti yhtä lonkalta lanseerattu) “välirahoitus”, jolle Finnveralla oli käyttäjiä ensimmäisen vuoden aikana kokonaista kaksi kappaletta.
Finnveran välirahoitus oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ideoima kasvurahasto. Sipilän mukaan yritykset kaipasivat välirahoitusinstrumentteja.
Terviö arvelee, että poliitikot tuntevat saaneensa sitä enemmän aikaiseksi, mitä suurempi lukumäärä uusia erillisiä toimenpiteitä on otettu käyttöön.
– Ehkä yksi investointivarauksen houkutuksista verrattuna veroasteiden alentamiseen on myös siinä, että se on retorisesti askeleen kauempana sikaria sauhuttelevien pohattojen auttamisesta – jollaiseksi alennukset veroasteissa mediassa helpommin tulkitaan, Terviö kirjoittaa.