Samoin nuoret toivovat tasa-arvon ja ympäristön tilan paranevan tulevina vuosina, mutta eivät jaksa täysin uskoa siihen. Kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea lisääntyminen nuorten keskuudessa onkin yksi tutkimuksen keskeisiä havaintoja. Erityisesti poikien luottamuksen pudotus on ollut jyrkkää, kertoo tuore Nuorisobarometri 2016.
Omaan tulevaisuuteensa suhtautuu optimistisesti 83 prosenttia nuorista, mutta Suomen tulevaisuuden näkee valoisana vain 55 prosenttia ja maailman tulevaisuuden 25 prosenttia.
Usko omaan tulevaisuuteen on vahvistumassa, mutta luottamus maailman tulevaisuuteen ja Suomen tulevaisuuteen asuinmaana on selvästi heikentynyt. Myös nuorten usko oman ikäluokkansa taloudellisen aseman parantumiseen on heikentynyt nopeasti.
Suomessa on usean sukupolven ajan jatkunut kehitys, jossa kukin uusi sukupolvi on edellistä vauraampi, mutta vain noin joka kymmenes nuori uskoo sekä oman että seuraavan ikäluokan taloudellisen aseman kohenevan.
Barometrin mukaan Nuorten tulevaisuuden toiveet eivät ole suuresti muuttuneet vuosien aikana, vaan hyvät ihmissuhteet ja työpaikka ovat edelleen toivelistan kärjessä.
Entistä harvemmat kuitenkaan toivovat saavansa omistusasunnon, auton, oman perheen ja lapsia sekä pysyvän työsuhteen. Työ herättää nuorissa pelkoja: riittääkö tulevaisuudessa työpaikkoja ja jaksavatko he yhä vaativammaksi muuttuvassa työelämässä?
Suhtautuminen maahanmuuttajiin on kokonaisuutena entistä myönteisempää, ja monikulttuurisuus näyttää yhä arkipäiväisemmältä. Entistä useammalla nuorella on maahanmuuttajataustaisia ystäviä, ja yhä harvempi pitää ystävän ihonväriä tai syntymistä Suomessa tärkeänä. Entistä harvempi kuitenkaan haluaisi Suomeen nykyistä enemmän ulkomaalaisia.
Vuosittain julkaistava Nuorisobarometri on mitannut 15–29-vuotiaiden suomalaisten nuorten arvoja ja asenteita jo vuodesta 1994 alkaen. Vuodesta 2004 lähtien Nuorisobarometri on julkaistu Valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusverkoston yhteistyönä. Vuoden 2016 Nuorisobarometri perustuu 1901 puhelinhaastatteluun.