Nuorten naisten osallistuminen syöpäseulontoihin vähentynyt

Nuoret naiset osallistuvat aiempaa harvemmin kohdunkaulan syövän seulontaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan vuonna 2011 seulontakutsun sai yhteensä lähes 250 000 naista, joista 68 prosenttia osallistui siihen. Edellisellä vuosikymmenellä osallistumisosuus oli runsaat viisi prosenttiyksikköä korkeampi.

Osallistumisaktiivisuus sekä esiasteiden ja syöpien löytyminen vaihtelevat alueellisesti. Kohdunkaulan syövän irtosolunäytteeseen kutsutaan kaikki 30–60-vuotiaat naiset viiden vuoden välein.

Myös naisten osallistuminen rintasyövän seulontaan on vähentynyt 2000-luvulla. Vuonna 2011 seulontakutsun sai noin 340 000 naista, joista noin 85 prosenttia osallistui. Vastaava osuus 1990-luvulla oli noin 90 prosenttia. Rintasyövän mammografiaseulontaan kutsutaan 50–69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein.

Suolistosyövän seulontakutsun sai vuonna 2011 noin 74 000 miestä ja naista. Kutsutuista miehistä seulontaan osallistui runsaat 60 prosenttia ja kutsutuista naisista 75 prosenttia. Suolistosyövän seulontaa on Suomessa tehty satunnaistettuna väestöseulontana vuodesta 2004 lähtien. Vuonna 2011 suolistosyövän väestöseulontaa tarjosi asukkailleen noin 40 prosenttia Suomen kunnista.

Mainos