– Nuorten ja aikuisten tietämättömyys nuuskan terveysvaaroista on huolestuttavaa, toteaa Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto.
– Nuuska sisältää noin 3 000 erilaista kemiallista yhdistettä, joista 28 on syöpää aiheuttavaa ainetta. Nuuskassa on noin 20 kertaa enemmän nikotiinia kuin tupakassa, joten se aiheuttaa käyttäjälleen varsin pian voimakkaan riippuvuuden. Nuuska altistaa paitsi syövälle, myös sydän- ja verenkiertoelinten sairauksille, selventää Laivisto.
Nuuska vaikuttaa myös lihasten hapen- ja ravintoaineiden saantiin. Urheiluvammat lisääntyvät ja niistä toipuminen vaikeutuu.
Nuoret mieltävät nuuskan urheilijoiden päihteeksi
Selvityksessä kävi ilmi, että nuoret mieltävät nuuskan erityisesti urheilijoiden päihteeksi. Nuuska sopii nuorten mielestä tupakkaa paremmin urheilulliseen imagoon.
Nuorten mukaan nuuska on voimakkaasti mukana etenkin jääkiekkoilijan arjessa, mutta sen käyttöä näkee myös salibandy- ja jalkapallopiireissä. Nuorten mukaan jopa osa valmentajista käyttää valmennustilanteissa nuuskaa.
Nuoria kiinnostaa nuuskaan liittyvä tieto, mutta he saavat sitä liian vähän ja liian myöhään.
– Esimerkiksi D- ja C-junioreiden kanssa ei välttämättä ole lainkaan keskusteltu nuuskasta, vaikka ensimmäiset kokeilut alkavat siinä ikävaiheessa, kertoo nuuskaselvityksen tehnyt tutkija Sanna-Mari Salomäki.