Nuori kansleriehdokas nosti Itävallan oikeiston gallup-lentoon

Itävallan keskusta-oikeisto on noussut alkuvuoden aikana mielipidemittauksissa lähes 15 prosenttiyksikköä.

Itävallan keskusta-oikeistolainen ÖVP-puolue on noussut lokakuussa järjestettävien parlamenttivaalien ennakkosuosikiksi. Puolueen gallup-nousu on ollut alkuvuodesta nopeaa.

Uusimissa mielipidemittauksissa ÖVP:n kannatus on vakiintunut 32–34 prosentin välille, kun se vielä vuoden 2016 lopulla liikkui 20 prosentin alapuolella. Kaksi muuta suurta puoluetta, keskusta-vasemmistolainen SPÖ ja oikeistopopulistinen FPÖ, ovat tippuneet gallupeissa lähes samaa tahtia ÖVP:n nousun kanssa.

Suurin syy kovan suosion taustalla on ÖVP:n nuori kansleriehdokas, Itävallan 30-vuotias ulkoministeri Sebastian Kurz. Kurzin ilmoitettua pyrkimyksistään ÖVP:n kansleriehdokkaaksi, puolueen kannatus nousi Research Affairsin Österreich-lehdelle tekemissä mielipidemittauksissa välittömästi 22 prosentista 35 prosenttiin, eli hurjat 13 prosenttiyksikköä.

Oikeisto vaaleihin avoimella listalla

Kansleriehdokkuuden lisäksi lauantaina myös ÖVP-puolueen puheenjohtajaksi valittu Kurz on toteuttanut lyhyessä ajassa konservatiivisen oikeistopuolueen uudelleenbrändäyksen. Puolueen tunnusväri vaihtui mustasta turkoosiin ja Kurz pyrkii luomaan mielikuvaa ÖVP:stä puolueen sijaan liikkeenä, jonka toimintaan voi osallistua myös ilman jäsenyyttä.

Osa on vetänyt Kurzin visiosta yhtäläisyysmerkkejä Ranskaan, jossa presidentti Emmanuel Macron kasasi kesän kansalliskokousvaaleissa tuekseen parlamentaarisen enemmistön samankaltaisella strategialla. Tuleviin parlamenttivaaleihin ÖVP osallistuu Kurzin vaatimuksesta avoimella ehdokaslistalla, jonne haetaan aktiivisesti ehdokkaita myös puolueen ulkopuolelta. Lista kantaa suositun keulahahmonsa nimeä: Liste Sebastian Kurz – die neue Volkspartei (Sebastian Kurzin lista – uusi kansanpuolue). Tavoitteena on nojata Kurzin vahvaan kansansuosioon, joka on huomattavasti ÖVP-puolueen kannatusta kovempaa.

– Olemme päättäneet aloittaa liikeen, jossa arvostamme puolueen sisältä löytyviä vahvuuksia, mutta samalla tuomme uusia ihmisiä mukaan, Kurz sanoi lehdistötilaisuudessa toukokuussa.

Linja vie elintilan äärioikeistolta

Kurz on kohonnut Itävallan poliittiseen eliittiin pikavauhtia. Suuren yleisön tietoisuuteen ja suosioon hän nousi maahanmuuttajien integraatiosta vastanneena poliittisena valtiosihteerinä vuosina 2011–2013. ÖVP:n nuorisoliittoa Kurz johti vuodesta 2009 aina tämän vuoden toukokuuhun ja kansleriehdokkuuteen asti.

Poimintoja videosisällöistämme

Ulkoministeriksi Kurz valittiin vuonna 2013 edellisten parlamenttivaalien jälkeen, joissa hän keräsi 26-vuotiaana maan suurimman henkilökohtaisen äänimäärän. Myös ulkoministerinä hän on pitänyt kiinni integraatioasioiden hoitamisesta. Se on antanut tilaa ja mahdollisuuksia puhua maahanmuutosta, joka on yksi Itävallan politiikan polttavimmista kysymyksistä.

Maahanmuuttopolitiikan uskotaan nousevan Kurzin kampanjapuheissa isoon rooliin myös syksyn parlamenttivaaleissa. Hänen linjaansa ja retoriikkaansa on erityisesti maahanmuuttokysymyksissä syytetty populistiseksi, ja sen uskotaan vieneen elintilaa maan oikeistopopulistiselta FPÖ-puolueelta.

– Tiedämme, mitä tulee tehdä, Kurz sanoi puoluekokouspuheessaan Politico-lehden mukaan.

– Välimeren reitti tulee sulkea, mieluummin tänään kuin huomenna.

Kurz myös vaati maahanmuuttajien parempaa kotouttamista.

– Yhteiskunta voi toimia vain, jos meillä on yhteiset perusarvot.

Mainos