”Nuoret kokevat liian fyysisenä” – AL: Ikkunanpesuyritys ei saa työhakemuksia

19-vuotias yrittäjä haluaisi palkata 5-10 nuorta työnhakijaa, mutta on saanut vain muutamia hakemuksia.

Aamulehti kertoo Casimir Luhtasen, 19, ikkunanpesuyritykseensä etsimistä työntekijöistä. Luhtanen perusti yrityksensä tarkoituksenaan työllistää nuoria. Hän palkkaisi kesäksi 5-10 nuorta työnhakijaa.

Viikon haun aikana on hakemuksia kuitenkin tullut vain kymmenen. Avoimista työpaikoista on kerrottu sekä te-toimistossa, Duunitori-sivuilla että Luhtasen vanhassa koulussa.

– Paljon on puhuttu siitä, ettei nuoria kiinnosta enää fyysinen työ. Ehkä he kokevat myös ikkunanpesun liian fyysisenä, Casimir Luhtanen sanoo AL:ssä.

Nuoren yrittäjän mielestä nuoret haluavat kesätyön olevan helppoa ja mukavaa, ja liika nirsoilu ensimmäisen työpaikan suhteen on vaarallista.

– Sillä ei ole mitään väliä peseekö nuori perunoita pellolla, siivoaako vai onko konttoritöissä. Tärkeintä on saada kokemusta työstä.

Luhtanen perusti yrityksensä 15-vuotiaana, kun ”oli aika heikko ajatus, että pieni 15-vuotias poika olisi saanut kesätöitä”. Viime kesänä hän työllisti itsensä lisäksi kolme nuorta.

Mainos