– Se, että kriisi on jakanut Euroopan, surettaa minua suuresti. Pohjoinen vastaan etelä, itä vastaan länsi. Eurooppa on menettänyt ylpeytensä. Eurooppalaiset ovat menettäneet uskon toinen toiseensa, luxemburgilainen Jean-Claude Juncker sanoi keskiviikkona kärkiehdokaskampanjansa viimeisessä tiedotustilaisuudessa Brysselissä.
EPP:n kärkiehdokkaana Juncker on europuolueen ehdokas tulevan EU-komission puheenjohtajaksi. Suomesta EPP:hen kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit.
Komission nokkamiehenä Junckerin missiona olisi Euroopan yhdistäminen. Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, ettei Euroopan sisältä löytyisi monenlaisia näkemyksiä ja ongelmia.
– Populistit haluavat meidän uskovan, että Eurooppa on yksinkertainen maanosa, jolla on yksinkertaiset vastaukset tulevaisuuden varalle.
Junckerin mukaan komission puheenjohtajana hän keskittyisi yhtenäisten sisämarkkinoiden luomiseen. Hänen mielestään tulevalla kaudella komission on keskityttävä erityisesti digitaalisiin sisämarkkinoihin.
Yksi merkittävä painopiste Junckerin komissiossa olisi kasvun luominen ja velkaantumisen pysäyttäminen.
– Nuoret eivät halua, että tuhlaamme tänään rahat, jotka heidän sukupolvensa tarvitsee rakentaakseen kouluja, sairaaloita ja luotettavan sosiaaliturvan. Tästä syystä sitoudun komission puheenjohtajana työskentelemään uuden kasvun luomiseksi – ilman velkaa.
Myös nuorisotyöttömyyden torjuntaan olisi Junckerin mielestä panostettava. Hän nosti esiin myös Euroopan roolin maailman pakolaisongelman auttamisessa.
– Emme voi, emmekä saa hyväksyä, että Välimerestä tulee hautausmaa, Juncker sanoi.
Hänen mielestään hätää kärsiviä olisi kuitenkin autettava myös kotimaissaan. Hän patisti jäsenmaita tavoittelemaan 0,7 prosentin kehitysaputavoitetta bruttokansantuotteesta.
Junckerin kuuden viikon kiertue koostui 27 tiedotustilaisuudesta, yli 350 haastattelusta ja kahdeksasta TV-väittelystä yhteensä 18 eri maassa.
Hän kiitteli vuolaasti erityisesti nuorta kampanjaväkeä.
– He kampanjoivat Dublinista Ateenaan ja Helsingistä Lissaboniin, Juncker hehkutti.
Hän kehotti äänestämään parlamenttiin ihmisiä, jotka työskentelisivät eurooppalaisten arvojen ja perusoikeuksien puolesta. Juncker kehotti puheessaan esimerkiksi äänestämään Suomessa kokoomusta.
– Äänestäkää, mutta älkää äänestäkö ääriaineksia, muukalaisvihaajia tai fasisteja, Juncker sanoi.
– Ääriainesten äänestäminen tarkoittaa, että äänestää tyhjää paikkaa Euroopan parlamentissa. Niihin Euroopalla ei ole tällä ratkaisevalla yhteisen historiamme hetkellä varaa.