Lotossa arvotaan seitsemän varsinaista numeroa ja yksi lisänumero 40:stä.
– Uudistus on toteutettu asiakkaiden toiveiden pohjalta. Jatkossa Lotossa voittaa useammin, ja myös entistä suurempia voittoja on tarjolla useammin, Loton tuotepäällikkö Marko Aaltonen kertoo.
Uudistettu Lotto tulee myyntiin alkuperäisestä aikataulusta poiketen 27. marraskuuta.
Uusien voittoluokkien myötä Lotossa voittaa jatkossa lähes kaksi kertaa useammin kuin nykyisin. Kaikille pelaajille tulee uusi voittoluokka 3+1.
Tuplausta pelaavat voittavat sitäkin useammin, sillä heille tulee 3 oikein -voittoluokka, jolla voittaa tuplausnumeron osuessa peliriviin.
– Pelaajat ovat toivoneet enemmän voittoja Lotosta, ja siihen pyrimme nyt uudistuksella vastaamaan, Aaltonen sanoo.
Loton rivihinta pysyy jatkossakin eurona, mutta Tuplauksen hinta nousee 0,25 eurosta 0,30 euroon riviltä.
Viranomaisen päätöksen mukaan kestopelejä ei voi pelata niin, että ne jatkuvat uudistuksen yli. Esimerkiksi kymmenen viikkoa ennen ensimmäistä uudistetun Loton arvontaa ei voi enää pelata kymmenen viikon kestopelejä. Uudistuksen lähestyessä myös viiden, kolmen ja kahden viikon kestopelien myynti keskeytetään.
Kaikkia kestopelejä voi pelata jälleen normaalisti uudistetun Loton myynnin alkaessa 27. marraskuuta.
Tilauspelaajilla Lotto muuttuu automaattisesti uusien sääntöjen mukaiseksi perjantaina 2. joulukuuta, kun peli veloitetaan pelitililtä.
Vuonna 1971 aloittanut Lotto on uudistunut vuosien saatossa useamman kerran. Muun muassa arvottavien numeroiden ja voittoluokkien määrä on vaihdellut. Alkujaan Lotossa oli 40 numeroa.