Norwegian ja lentäjät sopuun

Lentoyhtiö Norwegian ja lentäjät ovat päässeet sopimukseen lentäjien työehdoista. Näin ollen yhtiötä Skandinaviassa uhannut lakko peruuntuu.

Neuvottelut sopimuksesta venyivät yliajalle ja jatkuivat vielä maanantaiaamuna ennen kahdeksaa Suomen aikaa.

Keskeisin kiista on koskenut sitä, mitä lentäjien työehdoille tapahtuu, kun yhtiö ilmoituksensa mukaan jakaa toimintaansa eri maissa tytäryhtiöihin. Norjan lentäjäyhdistyksen puheenjohtaja Halvor Vatnarin mukaan neuvottelut ovat olleet raskaat ja osapuolten näkemykset olivat aluksi kaukana toisistaan.

– Olemme nyt kuitenkin saavuttaneet yhteisymmärryksen koko Skandinaviaa koskevasta sopimuksesta riippumatta siitä, miten yhtiön uudelleenorganisointi tapahtuu, hän sanoo.

Lakkovaroitus koski 603 norjalaista, ruotsalaista ja tanskalaista lentäjää Norwegian Pilot Union -ammattiyhdistyksessä.

Lentoyhtiö sai viime viikolla osakseen rankkaa arvostelua sen jälkeen, kun Norjan yleisradioyhtiö NRK oli kertonut, että thaimaalainen matkustamohenkilöstö saa kuukaudessa 3 000 kruunun peruspalkan.

– Se vaikuttaa aivan uskomattomalta. Kyseessä on alhaisempi palkkataso kuin koko ala Euroopassa tuntee, ammattiyhdistys Paratin johtaja Hans-Erik Skjaeggerud sanoi Ruotsin televisiolle (SVT).

Mainos