Norjan hallitusneuvottelut päätökseen

Neuvottelut uuden hallituksen muodostamiseksi Norjaan päättyivät maanantaina.

Neljän porvarillisen puolueen johtajat kävivät vielä maanantaina puolentoista tunnin neuvottelun ratkaistakseen avoinna olevat kysymykset. Edistyspuolueen (Frp) puheenjohtaja Siv Jensenin mukaan neuvottelut ovat nyt virallisestikin päättyneet.

Puolueet ovat kokoontumassa kukin taholleen käsittelemään neuvottelutulosta. Hallituspohja sekä -ohjelma on tarkoitus julkistaa vielä maanantain kuluessa, kuitenkin aikaisintaan kello 20 paikallista aikaa.

Vielä viime viikolla uumoiltiin, että kokoomuksen veljespuolue Høyre ja Frp muodostaisivat Høyren puheenjohtaja Erna Solbergin johdolla toimivan vähemmistöhallituksen, joka ottaisi asiasta riippuen tuen valtiopäivillä joko kristillisdemokraateilta (KrF) tai keskustalaiselta Venstreltä. Tätä mahdollisuutta perusteltiin sillä, että KrF ja Venstre ovat tietyissä kysymyksissä kauempana toisistaan kuin pääministeripuolueeksi nousevasta Høyrestä.

Siv Jensenin sanavalinnat sekä puoluejohtajien ilmeet maanantain neuvottelujen jälkeen antoivat ymmärtää, että rakenteilla on sittenkin neljän puolueen hallitus, jolla on enemmistö valtiopäivillä.

– Kokous oli hieno, Siv Jensen luonnehti Verdens Gang -lehdelle.

– Ilmapiiri oli hyvä. Niin se on ollut koko ajan, Høyre-johtaja Solberg puolestaan sanoi, mutta ei vielä iltapäivällä suostunut vastaamaan kysymykseen, montako puoluetta hallitukseen tulee.

Poimintoja videosisällöistämme

KrF-johtaja Knut Arild Hareide puolestaan sanoi monen seikan viittaavan siihen, että vastaus hallituksen kokoonpanoon saadaan vielä maanantaina.

– Mutta olen ollut optimisti aiemminkin, joten en voi mennä takuuseen, hän lisäsi.

Puolueista KrF oli ajoittanut oman kokouksensa kello 15:een paikallista aikaa, mutta muut puolueet kokoontuvat vasta kello 17:n tietämissä

 

 

 

Mainos